Lähes puolentoista viikon lomailun jälkeen oli jännittävää palata takaisin kotiin Utsjoelle. Rennon lomaviikon aikana J raportoi pariin otteeseen lumisateista ja pakkasista jotka velloivat pohjoisemmassa.
Lumi ei ole vielä tullut jäädäkseen, tänäänkin kirkkotuvilla sumua ihaillessamme sitä sateli hiljalleen maahan sulaen heti. Kuura kimmeltelee aamuisin pihalla auringonpaisteessa, jäät rapisevat jäätyneissä rapakoissa.
Aluksi lähestyvä talvi tuntui mälsältä, en ollut valmis kohtaamaan pimeyttä ja kylmyyttä. Turhautuneena kesän vaelluksien perään haikaillessa sain päähänpiston joka muutti negatiivisen suhtautumiseni talven lähestymiseen päälaelleen!
Suunnittelin viikon, tein ensimmäisen reittiluonnoksen ja varasin autiotuvat Pallas-Yllästunturin erämaasta maaliskuulle. Mitä. Jos onnistun saamaan vapaat kyseiselle ajankohdalle lähden hiihtovaellukselle yksinäni. Alue on tuttu eikä hiihtovaeltaminen ole vieras käsite, yksin lähteminen ja pimeän pelko ovat suurin syy miksi tahdon lähteä reissuun.
Vielä on aikaa suunnitella ja olen jo nyt aivan täpinöissäni. Se mitä saan reissusta voittaa varmasti yksinäiset yöt vuokratuvissa. Talven odotus ei tunnu enää ollenkaan mälsältä.
Lasten talvikamppeet on hankittuna, autoissa on nastarenkaat ja pihakin on pikkuhiljaa haravoitu. Minun puolestani talvi saa tulla. Etenkin kun kamala himo lähteä hiihtämään syttyi…
Erämaan vaeltajatar 