Viiden vuoden ”nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona” putkeni katkesi helmikuiseen sairasteluun.
Pisin aika viiteen vuoteen kun en yöpynyt ulkona! Yli kuukausi! Tuntui hirveältä, vaikka itseä varten tätä tehdään. Kynnys lähteä hankeen telttailemaan tuntui vain kasvavan, se epämukavuus, kylmyys, kurjuus…
… Oli ihanaa hiihtää, antaa ajatuksen kulkea ja haistaa hajuton tunturiluonto. Pimenevä ilta nuotion loimussa ja sairastelusta jäänyt kova tinnitus korvassa. Voiko olla mitään parempaa?
Kiireetön aamu, aamupuuro ja kahvi auringon helliessä kasvoja nautin tunturiluonnosta. Yöllä oli satanut uutta lunta peittäen jälkeni teltan ympäristössä. Siinä samassa tajusin hukanneeni aurinkolasini. Enkä tulisi löytämään niitä enää hangesta.
Oliko lyhyt telttaretki sairastelun jälkeen kaiken rehkimisen arvoinen? Oli. Mitä nyt nielu kipeytyi uudelleen, mutta sain uutta puhtia tulevalle vaellukselleni jonka hiihdin huhtikuun alussa.
Tsekkaa yltä löytyvä video ja näe samat kauniit maisemat jotka ilahduttivat minua seuraavana aamuna!
Erämaan vaeltajatar 