Hossan kansallispuiston vaellus

Tutustu lasten kanssa vaeltamiseen edeltävistä postauksistani

Lemmenjoen kansallispuisto – ensimmäistä kertaa lapsen kanssa vaeltamassa

Sokostin valloitus

Tyttären ensimmäinen vaellus

Vongoiva yhdeksänvuotiaan kanssa


IMG_20250623_155138

Päivä 1. Huosivirta – Puukkojärvi 5 km

Yö Sodankyläläisellä leirintäalueella oli ollut hirveä. Leirintäalueessa itsessään ei ollut vikaa, mutta sanotaanko näin että kyllä sen erottaa ketkä ovat tottuneita telttailuun ja ketkä eivät, tai sitten ihmisillä ei vain ole käytöstapoja yhdeltä yöllä telttapaikalla. Telttaa pystytettiin huutaen ja auton ovia paiskottiin niin että varmaan viereisissä asuntoautoissakin herättiin.

Olin jo valmiiksi kierroksilla kolmen edestä pakkailusta, työpäivästä ja ajomatkasta. Päästessämme viimein Hossan retkeilykeskukselle riisuin vessassa kylmän yön jäljiltä jalassani olleet merinopitkikset ja jätin ne sinne epähuomiossani.

Ajettuamme Huosivirran parkkipaikalle tajusin jättäneeni housut jälkeemme. Jouduimme ajamaan takaisin ja onneksi housut löytyivät roskiksen päältä nätisti viikattuina!

Pääsimme viimein matkaan. Päivä oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin. Lapset kulkivat edellä mukavaa polkua pitkin, oli ihanaa jättää normaali elämä jälleen taakseen ja keskittyä pelkästään vaeltamiseen.

IMG_20250623_155502

Lintujen laulu oli kuin kuoroa olisi kuunnellut. Lukuisat eri lajit sirkuttivat harjuisissa metsissä, kiertelimme järvien rantoja ihaillen vanhojen kelometsien kauneutta.

Mieleeni juolahti yhtäkkiä olinko jättänyt merinohousuni autolle. Karmiva tunne hiipi selkärankaani pitkin, Sodankylässä vietetty yö oli ollut kylmä ja kylmempiä oli luvassa. Olin varustautunut mahdollisimman kevyesti jotta jaksaisin kantaa vaivatta ruoat viidelle päivälle ja tarvittaessa lasten varusteita. Jalassani oli ohuet kesähousut joiden lisäksi rinkassani oli vain sadehousut.

IMG_20250623_174629

Poitsu kalasteli hyvän näköisillä rannoilla. Hossaan tarvitaan kalastuksenhoitomaksu ja tietyille järville lisälupa. Kala ei syönyt ollenkaan vaelluksemme aikana, mutta kalakärpänen oli puraissut lasta ja kovaa!

Saapuessamme Puukkojärvelle olo oli mukavan tuttu. Olin viisitoista vuotta aikaisemmin lokakuun ensilumilla vaeltanut ystäväni kanssa samalle paikalle ja nauttinut loppusyksyn tunnelmasta. Nyt saimme nauttia kesäkuun viimeisen viikon koleudesta satunnaisten sadekuurojen myötä.

Harmikseni totesin housujeni tosissaan jääneen autolle. Aivoni eivät kiireessä ja ylibookattuna rekisteröi kaikkea ja unohdan asioita herkästi. Että ärsytti!

IMG_20250624_084031
IMG_20250623_200605

Illalliseksi söimme tortilloja texmexillä. Toinen lapsista söi vain tortillaa. Käki kukkui jossain lähistöllä, sen ääni kaikui komeasti järveä myöten.

Illalla yksin ulkona kuvatessani rannasta kuului pelottavan tuttu ääni. Jämähdin paikoilleni kuuntelemaan – mikä joi rannassa? Aivan kuin koira olisi litkinyt vesikupista. Mietin hetken haenko urheana aikuisena lapset turvakseni katsomaan mikä rannassa on, toimin kuitenkin miten jokainen vastuullinen vanhempi toimisi vaaratilanteessa ja hiippailin metsään tsekkaamaan mikä rannassa joi. Hirvi, vaiko karhu?
Lopulta päättelin aaltojen lyövän rantaan sen verran kovaa, että ääni kuulosti oudolta. En maininnut asiasta lapsille ennen seuraavaa päivää, toinen lapsista jo valmiiksi kuunteli metsän ääniä tarkkaan.

Viime kesän Kekkosen hyttyshelvetistä oppineina pystytimme sisäteltan suojaksi autiotuvan laverille. Saimme nukkua lämmössä keskenämme.

Päivä 2. Puukkojärvi – Julma Ölkky – Värikallio 13 km

Puukkojärven autiotupa on pieni. Tuvassa on vain kamiina, laveri ja hyllyköt.

Heräsin tyttären kanssa flunssaisina. Sodankylän kylmä yö kostautui ehtana räkiksenä.

Aamiaisina nautimme pikapuuroa voilla, sokerilla ja pähkinäsekoituksella sekä mysliä maitojauheella oli halukkaille. Näkkäri ja korput eivät paljoa painaneet rinkassa.

IMG_20250624_104023
IMG_20250624_103759

Matkamme jatkui sateisessa säässä kohti Laukkujärveä. Aamu oli ainoa kun hyttysistä meinasi olla haitaksi. Minulla ja poitsulla on visionin ötökkäpaidat ja käytämme maltillisesti hyttysmyrkkyä lakeissa. Tyttärelle ostin vaatteisiin laitettavaksi lapsille suunnattua hajutonta myrkkyä, näytti tepsivän. Paljon suojaamme itseämme vaatteilla, tyttärelle etsin Reiman hyttysvaatteita tuloksetta, kaikki oli loppuunmyyty.

Yhdentoista aikaan pidimme Laukkujärvellä lounastauon. Poitsu kalasteli hernekeiton keittyessä ja tytär väritteli uutta värityskirjaansa. Yllättäen ennallistettu ja hyvin keitelty hernekeitto maistui kaikille!

IMG_20250624_115109

Matkamme jatkui kohti Lihapyörrettä. Kuljimme hiihtoreittiä pitkin saadaksemme vaihtelua reitteihin. Käytössäni oli viisitoista vuotta vanha kartta jossa reitit oli värikoodattu puissa olevien merkintöjen mukaan. Enemmän käytin kuitenkin B-barkin sovellusta suunnistamiseen.

Lihapyörteen esteettömään laavun pihapiiriin tutustuttuamme siirryimme Värikallion ympyräreitille. Väsymys alkoi kalvaa pienintä ja kävelytahti hidastui. Yhä enemmän höpöttelimme, keksimme vuorollamme tarinoita ja pelasimme arvuuttelupelejä. Poitsu kulki itsekseen edellämme.

Muutimme suunnitelmaa. Tutustuimme Julman Ölkyn kanjoniin maksullisella venekyydillä joka osottautui loistavaksi tavaksi tutustua kalliomaalauksiin, pirunkirkkoon, pieneen vesiputoukseen ja kivikarhuun. Kyydin hinta oli kohtuullinen, 16e aikuiselta ja 12e/ lapsi. Ennen venekyytiä joimme kahvit ja söimme jäätelöä ja pullaa kahvilalla.

IMG_20250624_154418
IMG_20250624_154537
IMG_20250624_160026
IMG_20250624_155412

Matkamme jatkui osittain samoja polkuja pitkin Ala-Ölkylle jossa totesimme jatkavamme matkaa vielä Värikallion tulistelupaikalle.

Tilavalla tulipaikalla lounastimme spagettikastiketta hirvenjauhelihalla. Kuivattu jauheliha ennallistui muutaman tunnin aikana hyvin tiiviissä säilytysrasiassa. Kosteat vaatteemme saimme kuivumaan nuotion äärellä taukokatoksen kaiteilla jotka toimivat levottomien lasten kiipeilypaikkoinakin oikein hyvin.

Värikallio on tulistelupaikan läheisyydessä. Sinne vievä metalliritilikkö on jännittävä aikuisellekin. Julman Ölkyn kalliomaalauksista ei ole enää paljoa jäljellä, värikalliolta pystyi havaitsemaan vielä ihmis- ja eläinkuvioita. Lapset pohtivat mitä tehtäisiin jos gps putoaisi veteen – tyttären ratkaisun mukaan minä saisin hakea sen kylmästä vedestä ilman vaatteita. Onneksi gepsin putoaminen ei ollut mahdollista, koko vehjettä ei ollut Hossan vaelluksella mukana.

IMG_20250624_193920
IMG_20250624_193930

Värikallion tulistelupaikalla saa leiriytyä retkeilyrakenteiden välittömään läheisyyteen. Katselin teltan mentävää aukkoa katoksessa ”sillä silmällä” tuulista, sateista ja kylmää yötä varten mutta kaivoin sisäisen eräilijäni jostain sieluni syvyyksistä esiin ja pystytin teltan sorapihalle säiden armoille.

Päivä 3. Värikallio – Laukkujärvi 5 km

Selvisin kylmästä yöstä laitettuani absidin alustana toimineen solumuovipatjan roikaleen oman ilmapatjani alle. Untuvatakkini toimi hameena yön ajan, enkä herännyt kylmän ikävään hiipinään kuin muutaman kerran. Toinen lapsista paleli yön, ei ollut saanut pussiaan kiinni. Enkä ollutkaan kuin muutaman kerran illalla ennen nukkumaan menoa muistuttanut että herättää, jos ei saa pussiaan suljettua.

Sateiseen ja kylmään aamuun kömpiminen tuntui vastenmieliseltä. Telttamme ei ole kovin vedenpitävä (lue MSR Freelite 3v3 esittely täältä), mutta yllätykseksemme se kesti koko yön kestäneen sateen. Valmistin nuotion lämmössä aamupuurot ja hiljalleen aloittelimme teltan purkua.

IMG_20250625_122841

Ennen lähtöä kävimme täyttämässä pullot Somer- nimisen järven virtaavassa kohdassa välttääksemme veteen laskeutuneen männyn siitepölyn liiallista juomista ja vierailimme vielä kerran värikalliolla.

Jatkoimme matkaamme värikallion ympyräreittiä kaakkoon kohti Lihapyörteen laavua. Reitti on mukava kävellä, alun jyrkän nousun jälkeen istahdimme hetkeksi katselemaan maisemia näköalapaikalle.

Lihapyörteellä pidimme pienen evästauon ja jatkoimme Somerjokea myöten kohti Laukkujärveä. Joki toi mieleen Urho Kekkosen kansallispuiston hiekkatörmäiset joet, maisema vaihteli sademetsämäisestä tunnelmasta erämaafiiliksiin. Lasten kävelyinto kesti hyvin vaihtelevassa maastossa, Hossassa on paljon samankaltaista erämaametsää harjuineen, mutta runsaan polkuverkoston ansiosta päivämatkoista saa vaihtelevat.

IMG_20250625_130056

Laukkujärven tuvalla pyrimme olemaan levittelemättä tavaroitamme, mikäli paikalle saapuisi muita. Söimme jälleen hernekeittoa, herkuttelimme naposteltavilla ja kulutimme aikaa väritellen, lueskellen, pelaten ja poitsu kalasteli rannassa.

Illalla paikalle saapui meloen yksi henkilö lisää. Jutustelin aikani ulkona yöpyvän retkeilijän kanssa ja teimme hänenkin kosteille varusteille tilaa kämppään. Illalla satoi lisää vettä, vetäydyimme tuvan suojiin yöksi.

IMG_20250625_204642

Päivä 4. Laukkujärvi – Muikkupuro 5 km

Lämmitin illalla kämpän tarkoituksella saunaksi jotta saisimme märät kengät kuiviksi. Nautin lämmöstä, olin palellut tarpeeksi! Lapsilla meinasi olla turhan kuuma, yötä myöten tupa viileni mukavaksi.

Lähdimme matkaan vasta yhdentoista jälkeen syötyämme pinaattilettuja. Kaasukeittimellä lettujen paisto trangian kannella onnistuu, kun käyttää tarpeeksi voita ja lisää kerrallaan vähän taikinaa kuumalle pinnalle.

Metsähallituksen väkeä vieraili paikalla huoltamassa vessan. Päivän aikana näimme muitakin metsiksen huoltajia taukopaikoilla, Hossassa järjestettiin samana viikonloppuna Kainuu trail – juoksutapahtuma. Kaikenkaikkiaan Hossan retkeilyrakenteiden huollosta jäi hyvä kuva, joka paikassa oli siistiä ja puuta riitti.

IMG_20250626_121344
IMG_20250626_132435

Kuljimme Muikkupurolle Laukunharjun, Umpi-Valkeaisen ja Iso- Valkeaisen kautta. Iso-Valkeaisella oli 2024 (?) kesäkuun lopulla riehuneen myrskyn jäljiltä suuria alueita joilta lähes kaikki puut olivat kaatuneet. Meillä kaikilla oli hieman lopun väsymystä illasta ja saapuessamme tien varrelle itsekkin aloin haaveilemaan saunaan pääsystä. Kylmät vähäuniset yöt veivät vaellusintoa, olisiko luovuttamista jos nyt vain kävelisi autolle…

… Lasten pyynnöstä jatkoimme vaellustamme uimamestoille. Ja onneksi jatkoimme! Muikkupuro oli kokemisen arvoinen leiripaikka, vaikka mäkärät saapuivatkin viimeisen illan iloksi, leiripaikka oli kaunis, siisti, puro ja Keski-Valkeainen tarjosivat mukavat uintimahdollisuudet lapsille. Muikkupuro on esteetön retkeilykohde ja huussikin sopi pyörätuolia käyttäville. Moni retkeilyalue saisi ottaa mallia Hossan esteettömistä reiteistä.

IMG_20250626_152225
IMG_20250626_171507
IMG_20250626_171537
IMG_20250626_171615

Iltapalaksi valmistin lettuja, mukana ei ollut hilloa sen painon vuoksi, mutta sokeri ja vaahtokarkit kruunasivat iltapalan. Leiripaikkamme oli hieman syrjemmässä joen toisella puolella, illalla leiriin saapuneet muut retkeilijät eivät häirinneet ollenkaan. Illalla vessareissulla jäin hetkeksi katselemaan kuikkien iltauintia, odottaen niiden päästävän tutun huudahduksen ilmoille. Nämä kuikat pysyivät kuitenkin hiljaisina koko yön yli.

IMG_20250626_214231

Päivä 5. Muikkupuro – Huosivirta 5 km

Tarkoituksena oli herätä hyvissä ajoin jotta ehtisimme patikoida autolle, käydä Hossan retkeilykeskuksella hakemassa jäätelöt, käydä Taivalkoskella pizzalla ja ajella vanhempieni mökille. Olin kuitenkin unohtanut laittaa herätyksen oikeaan aikaan ja nukuin tyytyväisenä kahdeksaan.

Aamiaisen valmistin teltan vierellä. Meillä jäi hieman ylimääräistä ruokaa joten puuroni oli kahden eri pikapuuron sotku pähkinöillä, voilla ja sokerilla. Olin laskenut lasten kaakaot väärin joten he joutuivat tyytymään veteen. Mikä vääryys!

Leirin kasaaminen ja purku sujuu sukkelaan kun poitsu osaa pakata makuupussit ja kasata teltan. Minulle jää alustat ja varusteet, rinkat lapset pakkaavat itse. Tosin, saan ajoittain pakata ne uudelleen jos varusteet on pakattu miten sattuu – painopisteen on oltava oikein jotta kävely rinkka selässä on mukavaa.

IMG_20250627_101405
IMG_20250627_094219

Haikeina tallustelimme Muikkupurolta kohti Hakokosken laavua. Laavu on kauniilla paikalla ja uppouduin nostalgiaan miettiessäni kuinka ensimmäisellä itse suunnitellulla vaelluksella 15 vuotta sitten yövyimme ystäväni kanssa kyseisellä laavulla. Yö oli pimeä, ensilumi oli satanut maahan. Puro pulpahteli ja toi mieleen rannalla molskivan karhun. Nyt laavulla tapasimme mukavan vanhemman pariskunnan joiden kanssa lapset innostuivat juttelemaan.

Hakoharjua myöten saavuimme takaisin autolle. Ilokseni löysin merinohousuni etupenkiltä ja auton ovetkin olivat lukossa! Olin miettinyt koko vaelluksen ajan olinko sulkenut ovet ja olisiko autossa enää mitään irtoavaa jäljellä…

IMG_20250627_110130

Loppupeleissä Hossan viileä ja kostea vaellus loppui lyhyeen, vielä olisi voinut viettää muutaman lisäpäivän kauniiden sinisten järvien rannoilla ja harjuilla kävellen. Lintujen konsertti oli ajoittain korvia huumaavaa, en muista kokeneeni vastaavanlaista harmoniaa missään muualla.

Vaellus osoitti jälleen, ettei vaeltaminen ole pelkkiä kilometrejä tai koettuja maisemia. Se on luonnosta nauttimista omin ehdoin.

Viisivuotiaan ensimmäinen vaellus – UKK:n länsipuolen taival

Nimetön malli - 1

Molempien lasten mukaan saaminen vaellukselle on ollut haaveeni jo siitä lähtien kun tein Lemmenjoen minivaelluksen poikani kanssa hänen ollessaan viiden vuoden ikäinen.

Lapsillani on neljän vuoden ikäero ja olen ehtinyt tekemään esikoisen kanssa useamman vaelluksen. Kahden lapsen kanssa pidemmän vaelluksen tekeminen on helpompaa kun toinen osaa jo rutiinit ja tietää homman juonen.

Pienemmän kanssa ollaan retkeilty jo vuosia ja Skaidijärven retkestämme sain vähän osviittaa paljonko hän jaksaa päivän aikana kävellä tämän ikäisenä. Kun miettii paljonko lapsi retken jälkeen jaksaa kotona vielä leikkiä ja juoksennella, päiväretken pituuteen uskaltaa lisätä jopa puolet lisää.

Reittisuunnitelmaa tehdessäni huomioin korkeuserot ja ettei joka päivälle osuisi hurjia päivämatkoja.

Alunperin meidän piti suunnata Lemmenjoelle jossa pisin päivämatka olisi ollut kaksitoista kilometriä. Vaelluksemme ajalle lupailtiin kuiten vesisateita ja tämä kesä vaikuttaa olevan hyttysrikas, aloin katselemaan muita vaihtoehtoja. Pian olinkin varannut meille majoitukset vuokra- ja varauskammeilta. Urho Kekkosen kansallispuiston lukuisat polut ja tupaverkostot sopivat hyvin ensimmäisen vaelluksen kohteeksi.

IMG_20240704_103334

Päivä 1. Kiilopää – Sivakkaoja – Kopsusjärventien laavu 10 km

Kotona rinkkoja pakkaillessani tuskastuin varusteideni painoon. Olen ollut tyytyväinen varusteisiini yksin vaeltaessa, mutta kahden makuupussin, teltan, kahden vaatepussin ja kolmen hengen ruokien 85l rinkkaan sullomisen jälkeen päädyin seuraamaan Ivalolaisen eräliikkeen tarjontaa ja varasin vaelluksellemme sieltä uudet mahdollisimman kevyet alustat. Harmillisesti liikkeen aukioloaikoja ei löytyny sivuilta ja liikkeen ovilla huomasimme sen olevan maanantaisin kiinni. Peruin tilaukseni ja suuntasimme Saariselän Partioaittaan josta löysimme lapsille hyvät, kevyemmät Expedin alustat. Toisen mukana tuli vieläpä täyttöpussi josta olen haaveillut!

Autolla tunnelma oli jännittynyt vaihtaessamme vaelluskenkiä jalkaan ja pakatessamme rinkkoja loppuun. Tytär oli ylpeä pienestä isoveljen vanhasta rinkasta ja vaellussauvasta jota lopulta jaksoi kantaa mukanaan lähes koko vaelluksen ajan.

Urho Kekkosen kansallispuiston porteilla pyysimme ohikulkijalta kuvaa meistä ja lähdimme matkaan. Matkan alku oli hyvin lupaava kun jo 200 metrin jälkeen pysähdyttiin lepäämään ja vaihtamaan vaatetta hiostavassa kelissä.

IMG_20240701_163628
IMG_20240701_170725
IMG_20240701_173744
IMG_20240701_174729

Ensimmäinen etappi oli kolmen kilometrin pätkä Sivakkaojan laavulle. Laavulla vaihdoimme poitsun kanssa varusteita keskenämme saadaksemme hänen rinkastaan aavistuksen keveämmän. Lapset söivät pientä välipalaa ja hyödynsimme ulkokäymälää.

Ensimmäinen haaveri sattui Ruijanpolun kivisessä mäessä kun toinen lapsista pinkaisi matkaan turhan innoissaan. Polvi paikattiin laastarilla ja pääsimme jatkamaan matkaa pienen säikähdyksen jälkeen.

Kehoitin lapsia välttelemään kosteikkoja ja juoksemista jotta kengät tuntuisivat mahdollisimman mukavilta ja voimia säästyisi pitkään matkaan. Pidimme rinkat selässä- istumataukoja ja yhden pidemmän evästauon puolivälissä matkaa. Jaoin matkan neljään pätkään joiden välissä pidimme aina tauon, kerroin kartan perusteella mitä tulee vastaan ennen seuraavaa taukoa (mäki, joki tai puro, suoalue…) joka auttoi hahmottamaan kuljettavan matkan pituutta.

IMG_20240701_175719
IMG_20240701_185502
IMG_20240701_185505

Ruijanpolun historia on kiehtova, aikaisimman merkinnät sen olemassaolosta ovat 1500 luvulta. Reitillä on yhä nähtävissä vanhoja merkintöjä puissa ja kivikasoja joiden avulla matkaaja kulki aina Norjaan saakka.

Kosteikkojen ja pusikkoisuuden takia en itse lämmennyt reitille. Kesä on ollut hyvin kostea ja itikoita oli haitaksi saakka. Meidän luottomyrkky on apteekista saatava Hyttys ässä, joka selvästi piti hyttyset loitolla. Laitan hyttysmyrkkyä lähinnä lakkeihin ja käsiin, hyttysten läpäisemättömät vaatteet ja suuret ihoalueet jätän väliin.

Kertasimme lasten kanssa kuinka toimia jos eksyy. Rinkkojen sadesuojukset ovat kirkkaan väriset ja niillä voi herättää huomion. Piiloon ei saa mennä ja eksyessä tulisi pysyä paikoillaan, meteliäkin saa pitää. Kahden lapsen kanssa on vielä helppo liikkua, mutta tiheässä koivikossa voi tapahtua vahinkoja.

Viimeisillä kilometreillä pientä alkoi väsyttää ja pidimme useamman istuskelutauon. Kannoin hänen reppuaan ja kerroin tarkat metrit laavulle gpsn avulla tsempatakseni. Laavun tullessa näkyviin lapset pinkaisivat juoksuun.

Iltapalaksi paistelimme makkarat ja nautimme vaahtokarkkikaakaot. Onneksi olin tarkka mihin pystytin teltan – yöllä alkoi sataa rankasti ja absidiin muodostui pieni lammikko.

IMG_20240701_211126

Päivä 2. Kopsusjärventien laavu – Tammakkolammen kammi 7 km

Lapset nukkuivat teltassa hyvin. Sade ropisi telttaa vasten koko yön ja heräilin lasten liikkeisiin, nukuin keskellä jotta he eivät herättäisi toisiaan. Yö oli viileä ja kaipasin kotiin jääneitä merinohousujani, kehon lämpö riitti kuitenkin lämmittämään kesäpussini.

Mielelläni olisin jatkanut unia, mutta täytyi toimia. Puin ensimmäisenä ja painuin ulos sateeseen valmistamaan aamiaista. Laitoin lapsille valmiiksi sadevaatteet jotka he pukivat teltassa ja saapuivat aamiaiselle – puuroa ja voileipiä. Aamukahvi maistui taivaalliselta.

Litimärkä teltta rinkassani matka jatkui rankkasateen ja tuulen piestessä rinkkojamme. Polut lainehtivat ja saimme tehdä monta liukasta puron ylitystä ennen kuin pääsimme kiipeämään Tankapään rinteeseen. Korkeimmalla kohdalla emme viihtyneet kauaa, tauon pidimme vasta laskeutuessamme alas jokivarteen. Lapset olivat viileässä säässä todella reippaita, sain poitsulta itsekkin kehuja kun kehuin heitä syödessämme välipalaa kuusen suojissa. Olin hieman kylmissäni housujeni kastuessa takaa rinkasta valuvan veden vuoksi, ylipakkaamisen vuoksi sadesuojus ei riittänyt koko rinkan suojaksi.

IMG_20240702_105825
IMG_20240702_115403
IMG_20240702_114900

Reitti Tammakkolammelle oli helppoa ”maantietä”. Liekkö tämä on se Kopsusjärventie jonka mukaan ensimmäinen yöpaikkamme oli nimetty?

Ennen Tammakkolampea jouduimme ylittämään ensimmäisen joen. Kannoin tyttären yli repparissa, poitsu on jo kokenut jokien ylittäjä ja pärjäsi hienosti matalassa vedessä.

Tammakkolammen lähistöllä oli jyrkkä kallirinne jota myöten kuljimme metsän halki pienen lammen rannalle. Oli helpotus päästä kammille viimeinkin, tärkeintä oli saada varusteet kuntoon.

Tammakkolammen kammi oli kodikas, lämpeni muutamalla puulla ja tilaa oli varusteiden kuivattamiseen. Ongelma oli lähinnä sen mataluus, kokatessani lounasta ja päivällistä jouduin kyykkäämään tai istumaan alas alaselän kipeytyessä. Mukavuuden eteen on kärsittävä! Hyttysiä tuli jatkuvasti lisää sisään, edeltävä vierailija mainitsi vieraskirjassa ettei niitä auttaisi tappaa. Saman huomasimme itsekin.

IMG_20240702_194713
IMG_20240702_194735
IMG_20240702_211304

Poitsun makuupussi oli ottanut yllättävän paljon kosteutta rinkkani alataskussa. Ripustimme sen ja muut pahiten kastuneet varusteet parhaimmille paikoille kamiinan lämpöön. Meillä oli käytössä kuivapusseja, jatkossa täytyy pakata myös makuupussit niihin.

Porkkanalettujen ja päivällispastan jälkeen ihailimme polulla viihtynyttä sammakkoa muutamaan otteeseen. Lapset soittivat iskälle kotiin kammin takaa kukkulalta ja pelasimme erän unoa. Päiväunetkin maistuivat kaikille.

Laittaessamme mukavasti pehmeille vuokrakammin patjoille nukkumaan lettuiltapalan jälkeen itikoiden läsnäolo kävi tuskalliseksi.  Yhdentoista maissa kömmin ulos pystyttämään telttaa ja täyttämään ilmapatjoja – lapset nukahtivat lähes heti päästessään viileään inisemättömään yösijaansa.

IMG_20240702_194732

Päivä 3. Tammakkolammen kammi – Suomunruoktu 3 km

Aamulla meidän ei tarvinnut pitää kiirettä, söimme rauhassa ja pakkailin ulkoa teltan pois ennen kammin kuntoon laittamista. Tehtäviimme kuului tilan siistiminen, puiden tuominen seuraaville, sytykkeiden teko ja astioiden huolellinen peseminen. En käytä tiskiainetta luonnossa, pesen astiat kiehuvalla vedellä (ja nakkaan vedet pusikkoon, vesistöstä otetaan vain puhtaalla astialla vettä). Vuokratupien astioita käytämme vain veden keittämiseen ja pannua lettujen paistoon.

Vuorokauden kestänyt vesisade oli viimein lakannut. Vaellus seuraavalle etapille alkoi väärän polun valinnalla jonka takia jouduimme palaamaan takaisin kammille ja yrittämään uudelleen kartan kera. Nousu Kopsusnokkien rinteeseen oli raskas ja pusikkoinen, hyttysiä oli kiitettävästi. Maisemat aukesivat kivasti Nattasille ja matkan varrella oli muutama nätti lampi. Korkeimmalla kohdalla pidimme evästauon ja poitsu sai luvan jatkaa matkaa alamäkeen itsekseen risteykseen saakka. Olemme sopineet että hän saa kulkea edellä itsekseen, kunhan ei käänny risteyksistä. Halutessaan hän voi palata takaisinpäin luoksemme tai odotella paikoillaan.

IMG_20240703_125044
IMG_20240703_125655
IMG_20240703_130208

Kopsusnokkien metsä vaihtui itäpuolella mukavaksi kangasmetsäksi jossa ihmettelimme muurahaispesiä. Teeri tai metso pyrähti lähistöltä ilmaan säikäyttäen meidät! Yhtä muurahaispesää oli selvästi joskus kaavittu, saimme pientä jännitystä matkaan…

Suomunruoktun vanha tupa oli mielenkiintoinen vierailukohde. Se on rakennettu 1935 kullankaivajien saunaksi, sotien aikaan se toimi sotilaiden tukikohtana ja hevostallina, 1943 Suomen Latu osti kämpän retkeilykäyttöön (lähde). Nykyään kämppä on museoitu, sisällä voi edelleen käydä fiilistelemässä menneiden aikojen tunnelmaa. Tuvan takana mäntymetsässä on myös vanha riukukäymälä.

IMG_20240703_134042
IMG_20240703_141634
IMG_20240703_142307

Jostain syystä olen kuvitellut vanhan kämpän joen ylityksen kohdalle sillan. Ylitimme joen poitsun kanssa jalan, tytär sai repparikyydin. Lompsottelimme kumilöpökkäät jaloissa sadan metrin matkan Suomunruoktun autio- ja varaustuvalle jonne teimme viimeisen yömme majapaikan. Varaustuvassa saimme olla keskenään, illan tullen pihalle ja autiotuvalle saapui useampi retkeilijä.

Kolmeen kilometriin meillä kului viitisen tuntia aikaa. Lounaaksi söimme pinaattilätyt ja päivälliseksi tomaattipastaa. Pastat eivät oikein kelvanneet lapsille, vaahtokarkit ulkotulipaikalla paistettuna ja letut korvasivat kalorivajetta.

Illalla pelailimme unoa ja kävimme kokeilemassa joen ylittämistä. Suomujoen ylitys Suomunruoktun kohdilla on ollut jokaisella reissullani iisi, joku on kasannut alavirtaan kiviä joita pitkin on matalalla vedellä helppo kipittää yli. Vinkkinä, kansallispuiston alueella ei saa kasailla kiviä tai liikutella niitä vaikka kuinka saisi kengät pidettyä kuivina.

IMG_20240703_174847
IMG_20240703_210312
IMG_20240703_180041

Tytärtähän ei meinannut saada joesta ylös – sen verran mukavaa kahlailu oli. Vesi oli jäätävää, mutta lastahan ei voi jättä yksin joelle joten perässä kahlailtiin. Vaeltaminen on täynnä elämyksiä…

Yö oli täynnä hyttysiä ja tuvassa oli ilman kamiinankin käyttöä tukalan kuuma. Monta kertaa mietin yöllä että olisi vain pitänyt nostaa teltta pystyyn pihalle. Nostin alasänkyyn ylimääräiset patjat pystyyn estääkseni edes hieman hyttysten pääsyä kimppuumme ja onnistuinkin – vain muutama hyttynen riivasi yöllä. En kuitenkaan saanut unta ja nukuin vaivaiset pari tuntia miettien, miten lapset jaksaisivat seuraavan päivän jos nukkuvat yhtä huonosti.

Päivä 4. Suomunruoktu – Kiilopää 13 km

Herätys koitti aivan liian aikaisin. Aamiaiseksi paistoin kananmunat leiville ja keitin puuron, edessämme olisi vaelluksemme pisin päivä.

Varauduimme päivän pitkään patikkaan keräämällä loput välipaloistamme yhteen, lounastaisimme Niilanpään porokämpällä. Olin varannut meille savusaunasta vuoron puoli viideksi joten täytyi pitää kiirettä.

Päivä oli kauniin aurinkoinen ja lämmin, intoa puhkuen suuntasimme joelle, ylitimme sen ja kengät jalkaan puettuamme lompsimme mönkijäuraa myöten kohti Suomunlatvan laavua.

IMG_20240704_090322
IMG_20240704_110210
IMG_20240704_103327

Tahtimme oli hyvä ja vaelsimme 1,5 tunnissa viiden kilometrin pätkän laavulle jossa pidimme ensimmäisen evästauon. Lapsille maistui Pirkan suklaavälipalapatukat, itse kuivaamamme hedelmät (mansikka, päärynä, omena ja banaani) sekä loput Pågenit. Tauoilla tärkeintä oli levätä ilman rinkan painoa selässä, juoda riittävästi ja pitää hauskaa.

Pienintä alkoi väsyttää pitkässä loivassa ylämäessä noustessamme kohti Niilanpäätä. Edeltävien päivien viileys oli tipotiessään, aurinko paahtoi niskaamme hikoillessamme kivistä rinnettä ylös. Mutkassa vastaamme vaelsi iäkkäämpi pariskunta joka pysähtyi hetkeksi juttelemaan. He kertoivat olevansa mahdollisesti viimeisellä vaelluksellaan iän tuoman vaikeuksien vuoksi, itseäni herkisti ajatus kuinka mahdollisesti alueen nuorin vaeltaja ensimmäisellä vaelluksellaan kohtasi vaellusuransa loppupuolella olevat henkilöt. Pystyisipä sitä itsekin 80-vuotiaana vielä vaeltaa!

Kiire loppui lyhyeen soittaessani Kiilopäälle varmistaakseni savusaunavuoromme. Olin varannut väärän päivän, torstaisin ei edes lämmitettäisi saunaa. Onneksi lapset ottivat tiedon hyvin vastaan, päästäisipähän kotimatkalle nopeammin.

IMG_20240704_122228
IMG_20240704_122424
IMG_20240704_131303

Niilanpäällä oli tarkoitus keittää nuudeliateria, vesipaikkaa ei meinannut löytyä enkä lähtenyt enää kilometrin päähän hakemaan valmiiksi väsyneen lapsen kanssa vettä. Päädyimme syömään loput kuivatut hedelmät.

Loput viisi kilometriä olivat raskaat niin jaksamisen, helteen kuin tyhjästä ilmestyneiden paarmojenkin vuoksi. Paarmat ovat pohjoisen vitsaus! Ympärillämme pyöri verenhimoisia paksuja kavereita ja hävittäjän näköisiä pienempiä vitsauksia.

Kiilopään lähtöportin tullessa esiin lasten vauhti kiihtyi jälleen ja riemusta hihkuen he astelivat ulos Urho Kekkosen kansallispuistosta. He olivat helpottuneita, mutta tyytyväisiä vaellukseen! Pienempi ilmoitti, ettei enää tänä kesänä vaella mutta ensi kesänä lähtee mielellään mukaan uusiin seikkailuihin.

Portilla punnitsimme rinkkamme – minun monsteririnkaksi ristitty painoi 20 kg, pojan 8 kg (tästä hän oli pöyristynyt, niin vähän!) ja tyttären 3 kg. Painoa heillä oli vaelluksen aikana enemmän rinkoissaan, olin aamulla pakannut painavimmat itselleni helpottaakseni pitkää päivämatkaa.

Nopeat vinkit lapsen kanssa tehtävälle vaellukselle;

  • vaelluksen toteutumiseta helpottaa, että aikuinen itse on vaeltanut
  • teltan ja leirirutiinien on hyvä olla tuttuja lapselle
  • kartan lukeminen yhdessä – lapsi oppii kartan käytön ja hahmottaa mitä vastaan tulee
  • Inreach- tai muu hätälähetin tuo turvaa vaellukselle, tee myös reitistä riskikartoitus. Mitä mahdollisia haavereita vaelluksella voi käydä?
  • jos vaelluksella on jokien ylityksiä, suosittelen että lapsi itse ylittää joet mikäli vesi on alle polvien. Reppuselässä kantaminen on riskialtista
  • jos sinunkin lapsesi elää pelkällä perunamuusilla, valmiita lettujauhoja kannattaa kokeilla. Meillä pinaattilettujauhe oli hitti! Ensimmäiselle päivälle tai illalle voi varata makkaraa mukaan
  • pakkaa mukaan kattava ea-pakkaus, paljon erikokoisia laastareita (minulla on erilaisia meporen haavataitoksia ja laastareita) ja lapsille sopivat särkylääkkeet
  • pelikortit pelastavat illat
  • vaikka lapsi ei kantaisikaan reppua tai rinkkaa – pienikin oma kantamus tuo intoa vaellukseen. Huomioi, että tarvittaessa jaksat itse kantaa kaikkien varusteet
  • varaus- ja vuokratuvat helpottavat leirielämää

Tuliko mieleen muuta ? Vastaan mielelläni kysymyksiin vaeltamisesta lasten kanssa!

Katso tästä minun ja poikani viimekesäinen vaellus Sokostille!

Lemmenjoen minivaellus esikoisen kanssa 27-29.7

DSC_3274 DSC_3279
DSC_3282
Lasten kanssa vaeltaminen on asia, jota odotan innolla. Tahdon antaa lapsilleni mahdollisuuden tutustua itselleni rakkaaseen harrastukseen ja kokea luonnon ihmeet sekä opettaa siellä liikkumisen hyvissä ajoin. Vaeltamiseen kuuluu luonnon arvostaminen ja suojeleminen, uskon että jo pienestä pitäen esimerkkiä näyttämällä kukin meistä aikuisista pystyy vaikuttamaan luonnon monipuolisuuden säilymiseen pienillä teoilla.

Ryhdyin suunnittelemaan kahden yön minivaellusta karttapaikkaa ja luontoon.fi – sivustoa hyödyntäen. Eksyin Lemmenjoen sivuille ja pian karttapaikkaan oli piirettynä 19 kilometrin suunnitelma ja venekyydit varattuna Lemmenjoen Lumolta.

Lemmenjoella kulkee 25 kilometrin pituinen Kultareitti, jonka koin olevan meille hieman rankka Jäkäläpäälle nousun takia. Kuljimme muuten samaa reittiä, mutta skippasimme tunturiin nousun Jäkälä- Äytsin kautta. Jäkälä-Äytsillä eteemme sattui kyltti, jossa kullankaivuu-alueella kulkeminen kiellettiin vaarallisuuden takia, jouduimme nousemaan ylös tunturiin Gaskoaiville.

DSC_3284 DSC_3286
Venekyytimme lähti Njurgulahdesta. Vene oli täpöten täysi ja kyytiä vailla olevia vaeltajia kehotetaankin varaamaan itselleen paikat.

Kerran jouduimme kävelemään rannan kautta jotta vene pääsi matalikon ylitse. Jäimme pojan ja yksin vaeltavan miehen sekä hänen koiransa kanssa Ravadaskönkäälle, osa kyytiläisistä kävi katsomassa köngästä ennen matkan jatkumista.

Ennen vaeltamaan lähtemistä kävimme katsomassa suurta koskea, kahdeksan vuotta sitten ollessani kouluryhmän kanssa vaeltamassa Lemmenjoella könkäällä hyppi taimenia, nyt siellä oli hiljaista.

Lähdimme kuuden aikaan kävelemään seitsemän kilometrin päivämatkaamme. Polku oli osittain hankalakulkuinen kivikon takia. Arvioin esikoiseni jaksavan kävellä kymmenisen kilometriä päivän aikana hänen kulkemiensa retkien perusteella. Jokainen lapsi on yksilö, joten kannattaa arvioida lapsen jaksaminen tuttujen polkujen mukaan.

Poika kantoi rinkassaan taukokenkänsä, vaatteensa ja mukaan otetut lelut, muistipeli ja yatzy. Otin huomioon pakatessani sen että tarvittaessa jaksaisin kantaa oman rinkkani lisäksi myös hänen.

Polulla riitti ihmeteltävää. Opastekylteistä ja poron raadoista sekä luista riitti keskusteltavaa. Kuvassa näkyvä raato selvästi jännitti tuoreuttaan. Kieltämättä itseänikin mietitytti mikä tappoi pororukan.

DSC_3310 DSC_3308
Pidimme ruokatauon 3,5 kilometrin jälkeen nuotiopaikalla. Paikalla oli paljon muita vaeltajia ja saimme paistaa makkaramme valmiilla tulilla. Söimme myös välipalapatukat ja annoin pojalle toisen mehukeittopurkeista.

Viimeisillä kilometrillä alkoi väsyttää. Katselimme kartasta yhdessä missä kuljimme ja paljonko matkaa olisi vielä jäljellä. Selvien maamerkkien tullessa vastaan (joet, maaston korkeudet, mäet) näytin ne hänelle kartasta. Jokien ja alamäkien kohtaaminen innosti jaksamaan kun tiesi paljonko matkaa niiden jälkeen oli jäljellä.

Yöpaikan sillan tullessa näkyviin jätkä pinkaisi juoksuun!

Yöpaikassamme ryhdyimme ensimmäisenä iltapalalle. Nuotioringillä paloi edelleen, joten saimme paistaa loput makkaroistamme heti. Lisukkeeksi tarjosin kaakaota ja leipää. Suolapähkinät ja karkit toivat extra-energiaa.

Teimme iltatoimet joen varrella ja pystytimme teltan autiotuvan taakse. Kello oli puoli yksitoista alkaessamme nukkumaan, en jaksanut edes lukea lehteä. Kuten muinakin vaellusten ensimmäisillä telttaöinä, en nytkään saanut unen päästä kiinni vaikka mukanani oli melatoniakin. Katselin kateellisena poikani unta. Yöllä nukahdettuani heräsin kylmyyteen ja jouduin pukemaan lisää päälle. -5 asteen pussini ei selvästi riitä edes kesäkeleille…

Ennen vaeltamaan lähtöä teltasta kannattaa tehdä tuttu paikka, jottei yöunet mene jännittäessä. Kannattaa myös panostaa lapsen makuupussiin ja alustaan. Ostin pojalle oman 7cm paksuisen ilmapatjan 2 cm paksuisen tilalle, pyöriminen ja patjalta valuminen loppuivat siihen.

DSC_3315 DSC_3322
DSC_3340
Aamulla otettiin rennosti. Poitsu heräsi jo seitsemältä, minä huonojen yöunien takia annoin hänen katsoa puhelimeen ladattuja piirettyjä jotta sain levätä vielä hetken. Kun lapsi osaa lukea, piiretyt saavat jäädä kotiin yöretkiltä.

Aamupalaksi keittelin kananmunat puuron ja ruisleivän lisäksi. Olimme viimeiset jotka poistuivat leiripaikalta. Koska suunniteltua matkaa olisi vain seitsemän kilometrin verran, en pitänyt kiirettä matkaan lähdön kanssa.

Kävelimme kultareittiä pitkin risteykseen, josta lähdimme kulkemaan kohti Jäkälä- Äytsiä. Karttaan on merkitty polku kulkemaan kullankaivuualueen halki, mutta koska valtaukset ovat yksityisiä, polulla kulkeminen oli hankalaa kun mökkipihoja sai vältellä. Myös jokien ylitykset olivat hankalia rikkoutuneen sillan ja suurten kivilohkareiden takia. Korhosen kohdilla löysimme kyltin, jossa kultareitiltä poistuminen kiellettiin joten keskeytimme Jäkälä- Äytsin läpikulun siihen. Hieman harmitti, emme olisi menneet alueelle ollenkaan mikäli tieto kiellosta olisi tullut aikaisemmin vastaan. Edes luontoon.fi- sivulta en tietoa löytänyt.

Joka tapauksessa, kultareitin kohdalla olleet vanhat kaivinkoneet olivat vaelluksemme mielenkiintoisin nähtävyys pojalleni. Tänä kesänä Lemmenjoen koneellinen kullankaivuu loppui kokonaan.

DSC_3345 DSC_3347
DSC_3354
Reittisuunnitelmani meni uusiksi, kun lähdimme kulkemaan kultareittiä pitkin Gaskoaivin rinteessä. Huomasin reitin kulkevan takaisin päin, joten lähdimme suunnistamaan tunturin rinnettä ylös.

Nousu oli rankka ja hieman pelkäsin miten esikoiseni jaksaa vaeltaa loppupäivän. Pidimme taukoja rinteessa ja tutkimme jälleen karttaa. Soitimme isille kotia ja lähettelimme isovanhemmille kuvia vaellukseltamme.

Pian Jäkäläpään lentokentän maamerkit alkoivat erottua vastapäisen tunturin huipulta. Olin maininnut lentokentästä pojalle ennen reissuun lähtöä ja hän innoissaan ryhtyi kiikaroimaan kenttää toiveenaan nähdä lentokoneita.

Vaikkei lentokoneita näkynytkään, innostus auttoi jaksamaan Gaskoaivin polulle saakka. Pidimme ”höpötauon”, söimme välipalaa ja venyttelimme ennen kuin lähdimme suunnistamaan kohti kultareittiä.

DSC_3362 DSC_3365
DSC_3370
Suunnistukseni meni päin mäntyä kulkiessamme ilman karttaa. Kuljimme liikaa etelään ja jouduimme kulkemaan hieman ylimääräistä osuaksemme polulle. Kuuntelimme musiikkia ja lauloimme viimeisten kilometrien aikana, jalkoja alkoi väsyttää. Innostus nousi taivaisiin päästessämme Morgamojan risteykseen ja kohdatessamme aidatun museoidun alueen ennen autiotupaa.

Morgamojan kultala, eli Pellisen kämppä ja sen pihapiiri olivat täynnä mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia. Autio- ja varaustuviksi muutettu kämppä oli aivan joen rannalla, toisin kuin telttapaikka jonne sai kiivetä jyrkkiä metallisia portaita pitkin.

Portaita pitkin sai kulkea aina kun tarvitsimme vettä tai kävimme vessassa. Vasta lähtöpäivänä selvisi että myös telttapaikoilla oli käymälä… Ainakin jalat saivat treeniä, jos ei muita plussia portaista löytänyt.

DSC_3372 DSC_3386
DSC_3388 DSC_3394
Ruuiksi olin varannut muutamaa eri pastaa ja nuudelia. Poika valitsi yllätys yllätys- nuudelia päivälliseksi ja söikin ne santsaten hyvällä ruokahalulla. Minulle jäi kokonainen italianpata, jota yritin tarjota turhaan.

Tärkeinta vaelluksella on saada ruuasta energiaa, joten hyväksyin tämän yksipuolisen ruokavalion. Jälkkäriksi vaahtokarkkikaakaota ja suolapähkinää, mitäpä muutakaan.

Iltapalaksi yritin paistella lettuja huonoin tuloksin. Kaasukeitin on liian kuuma lettujen paistolle, joten samalla suolapähkinälinjalla jatkettiin. Onneksi myös ruisleipä maistui…

Tiskasimme yhdessä astiat joen rannalla ja kävimme kurkkaamassa vastarannan maakellaria. Paikalla oli useampi telttakunta ja kaksi muuta vanhempaa lasta, Morgamoja oli herännyt henkiin päivän kuluessa. Illalla säätiedotteista poiketen satoi vettä ja vetäydyimme telttaan aikaisin. Poika kauhisteli puheensorinaa joka kuului ulkoa nuotiopaikalta, pian ihmiset kuitenkin vetäytyivät telttoihinsa ja hiljenivät. Olin pystyttänyt teltan ensimmäiselle hyvännäköiselle paikalle enkä ollenkaan ajatellut että nuotiopaikan läheisyys saattaisi olla ongelma.

DSC_3398 DSC_3400
En tiedä mitä tapahtui, mutta teltta imaisi kaiken kosteuden itseensä. Kaikki tuuletusräppänät olivat auki, silti yöllä herätessäni havaitsin pojan makuupussin olevan märkä. Aamulla vaatteeni olivat kosteat ja jouduimme jättämään teltan kuivumaan sisältä aamutoimien ajaksi.

Herätys oli seitsemältä, meidän täytyi ehtiä 4,5 kilometrin päähän Kultahaminaan kahtakymmentä vaille kahdeksitoista. Aamupala ei maistunut pojalle ja uudet, pari kertaa käytetyt Salomonin vaelluskengät olivat alkaneet hiertää.

Lähdimme yhdeksältä kävelemään. Väsymystä oli ilmassa. Kapsuojan nuotiopaikalla poika sai paljon kehuja muilta vaeltajilta ja mukava, jo ensimmäisen päivän taukopaikalla kohtaamamme nainen antoi hänelle herkkuja kuultuaan ettei aamupala ollut maistunut. Oma karkkipussimme oli kaatunut kahdesti maahan enkä ollut mitoittanut pähkinöitä tai välipalapatukoita oikein.

Kultasatamaan saapuessamme mönkijäparkki riemastutti ja heti ensimmäisenä kävimme katsomassa kullankaivajien ajokit. Kultasataman telttapaikat olivat Morgamojan tapaan portaiden päässä ja poika olisi tahtonut mennä katsomaan paikan heti, sain suostuteltua hänet jättämään rinkan rantaan ja pitämään pienen tauon ennen reissun tuhannetta porrastreeniä.

Joen rannalla oli paljon porukkaa. Jännitimme mahtuisivatko kaikki kyytiin, lisäksemme vain kolme henkilöä oli varannut paikat veneestä. Jokiveneen saapuessa kävi ilmi että kaikki pääsisivät Njurgulahteen ja kotimatkamme alkoi kaunista Lemmenjokea pitkin.

Vaeltaminen viisivuotiaan kanssa oli juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Paljon taukoja, tutkimista ja herkuttelua. Vaikka väsyttikin, tsemppaamalla ja karttaa tutkien jaksettiin jatkaa matkaa. Itse ruoka ei maistunut, nuudelien lisäksi olisin voinut pakata mukaan enemmän välipalapatukoita, keksiä ja pullaa tai rinkeleitä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lopuksi  vielä muutama huomio, jotka auttavat vaelluksen suunnittelussa;

  • Onko lapsesi tottunut yöpymään luonnossa? – tutut äänet ja yöpymisympäristö auttavat saamaan hyvät yöunet.
  • Onko retkeily tuttua? – metsä ja siellä kulkeminen voivat jännittää. Repun kantaminen ja vaellukselle mukaan otettavat kengät kannattaa testata etukäteen.
  • Paljonko jaksaa kävellä päiväretkillä? – Tiesin esikoiseni jaksavan kävellä nelisen kilometriä ongelmitta päiväkotipäivän päätteeksi, joten uskalsin lisätä kilometrejä muutaman.

Myös nämä seikat auttavat vaelluksen onnistumisessa;

  • varmasti maistuvat retkiruuat, mahdollisimman tuttuja makuja
  • extraherkut, tiedättehän lapset – ikinä ei tiedä mikä maistuu :D.
  •  hyvät kengät (esim. välikausikengät)
  • sopivasti kannettavaa, oma rinkka kannustaa jaksamaan. Mielummin kevyt kuin liian raskas.
  • lapsen oma ea- pakkaus, huomioi että särkylääkkeet sopivat myös lapselle.
  • säänmukainen varustus, lämmintä mukaan vaikka olisi luvattu aurinkoista keliä. Uimapuku jos mahdollisuus uida. Taukokengät.
  • Plan B, turvallisuussuunnitelma.
  • tekemistä leiriin, muistipelit, piirrustusvehkeet, lukemista, kiikarit.
  • vaelluksen aikana on hyvä opetella erätaitoja, tulentekoa (ja sen vastuullisuutta!), puukon käyttöä ja kartan lukua.