Kahden yön hiihtoretki Tsuomasvaaralle

DSC_7396

Sevettijärvi – Pulmankijärvi vaellusreitin pohjoisin autiotupa sijaitsee Tsuomasjärven rannalla, korkean Tsuomasvaaran juurella. Kesäaikaan sinne rämpii soiden läpi vievää merkittyä reittiä pitkin ja huomattavasti helpommin sinne pääsee talviaikaan hiihtoreittiä pitkin joka kulkee osittain moottorikelkkauraa myöten. Vaellusreitti on Suomen pohjoisin ja kulkee suurimman erämaa- alueen halki itärajan tuntumassa vaihtelevassa maastossa, pääsääntöisesti erilaisten soiden ja järvimaisemien tahdittamana.

Tsuomasvaaralla on tullut käytyä ennenkin – lue postaukseni vaelluksesta Sevettijärvi – Pulmankijärvi reitille

Meidän oli tarkoitus hiihtää aluksi Kaldoaivin erämaan halki osana testivaellusta, mutta hyvin myrskyisän kelin vuoksi jouduimme vaihtamaan suunnitelmia helpommalle alueelle. Alunperin tarkoitus oli hiihtää päiväreppujen kanssa pitkiä etappeja ja yöpyä teltassa sekä erämökillä, varusteet olisimme saaneet paikalle moottorikelkkakyydillä.

Tapasimme Pulmankijärventien päässä, pakkasimme loput varusteista ja lähdimme matkaan kelkanjälkiä seuraillen. Kuten vaellusreitilläkin, täytyy ensimmäiseksi valitettavasti nousta jyrkkä mäki ylös. Nousukarvojen avulla pääsin osan rinteestä sukset jalassa, lopulta kiskoin ahkiota ylös monojen voimin. Reitin jyrkin mäki on ensimmäisenä edessä pohjoisesta päin aloittaessa, siinä saa mukavasti hien pintaan.

DSC_7398
DSC_7400
DSC_7405

Ensimmäisen päivän sää osottautui uskomattoman kauniiksi. Hirmutuulien sävyttämien päivien jälkeen oli rentouttavaa hiihdellä jäistä kelkanjälkeä pitkin auringon lämmittäessä kasvoja. Retkikoira Rohmulle uralla tassuttelu näytti helpolta, se kävi välillä moikkaamassa kaikki hiihtäjät läpi ja jatkoi vaelteluaan tyytyväisenä.

Ohitsemme ajoi pitkä safariletka, muuten saimme olla keskenämme liikenteessä. Jäin kameroineni hieman jälkeen ja pidin yllä hitaampaa hiihtotahtia. Jalassani oli paketista aamulla napatut Crispin Svartisen monot, jotka tuntuivat yllättävän hyviltä jaloissa. Viime talven hiihtovaelluksellani akillesjänteeni eivät tykänneet Alpinen monoista ja toinen jänteistä napsahtelee edelleen, joten odotin jännittyneenä mitä jalat sanovat korkkaamattomista monoista.

Pidimme ruokatauon Luossajohkan ylityspaikalla. Ruokatermariin tekeytymään laittamani riisipohjainen ruoka oli lähempänä keittoa kovalla riisillä kuin paellaa. Tauon ajaksi puin villapaitaa ja toppahametta ylle, pieni vilu meinasi yllättää repun päällä istuskellessa.

DSC_7409
DSC_7413

Lyhyiden ylämäkien piristämä reitti kaarteli mitä kauneimpien maisemien halki. Koetin hahmottaa kesäreittiä rinteiden takaa, en vilkaissut karttaa kertaakaan hiihdon aikana ja veikkaukseni osuivat pari kertaa mönkään. Oli mukavaa keskittyä vain haahuiluun merkityllä reitillä.

Puissa istuskelevat riekot ja ajoittain rinteiden takaa esiin tulleet porot piristivät hiljaista hiihtelyä. Illan hämärtyessä taivas alkoi värjäytyä kauniin lilan eri sävyin. Pieni väsymys alkoi painaa, enää pitäisi nousta vain viimeinen ylämäki.

Jäin toisen hiihtoseuralaisen kanssa hieman jälkeen kun kolmas meistä viipotti jo Tsuomasjärvellä kohti autiotupaa. Uskoimme hänen olleen matkalla lämmittämään tupaa valmiiksi joten emme pitäneet mitään kiirettä upottavassa rinteessä.

DSC_7416
DSC_7419
DSC_7422
DSC_7426

Ystävämme oli kuin olikin saanut tulet kaminaan hiihtäessämme tuvan pihaan. Laitoimme varusteet kasaan, pystytin teltan tuvan viereen, söimme ja menimme uudelleen ulos ihastelemaan taivalle hiljalleen ilmestyviä himmeitä revontulia. Samaan aikaan kuuntelimme kuinka rinteisen pihan katveesta kuului romahtelevan hangen ääni, emme olleet ainoita pimeässä pihassa…

Romahteleva hanki kertoi jonkin liikkuvan lähistöllä. Pohdimme äänen tulevan kenties porosta, mukana olleen koiran reagoidessa ääniin jännitys tiivistyi. Mietin, etten todellakaan uskaltaisi yksin nukkua ulkona jos tuvassa ei olisi muita. Kävimme järvelläkin kuvaamassa revontulia ja tähystelemässä pimeyteen äänen aiheuttajaa, tuloksetta. Pakkasen kiristyessä myös järven jää alkoi pitää meteliä.

Aika tuntui kuluvan siivillä revontulia tihrustaen. Nautin muiden seurasta, yksin vaellellessa jään herkästi sisätiloihin lukemaan kirjaa ja käväisen ennen hämärän laskeutumista ulkona haistelemassa ilmaa. Kanssavaeltajien seurassa myös omat rutiinini rikkoutuivat enkä oikein osannut toimia tuvassa. Hukkasin varusteitani enkä oikein pysynyt kärryillä mitä olen seuraavaksi tekemässä. Sosiaalinen merkitys seuralaisista on suuri ja nautin juttuseurasta. Olo oli myös rennompi kuin yksin ollessa – ihan kaikesta ei tarvinnut yksin huolehtia.

DSC_7428
DSC_7431

Odotin telttayötä innolla. Tein virheen istuessani iltaa kuumassa tuvassa, hikoilin aluskerrastoni kosteaksi jonka takia palelin yön. Sain jonkin verran nukuttua, mutta pieni hiipivä vilu teki olosta epämukavan. Olin ennakoinut nousevaa tuulta ja kaivanut lunta teltan ympärille, aamun sarastaessa sää oli vielä hyvin seesteinen ja kaunis. Otin hiihtoretkeämme varten suksisauvat pois telttanaruista ja oletin sään pysyvän yhtä hyvänä iltaan saakka…

DSC_7432
DSC_7433
DSC_7441-2
IMG-20230212-WA0012
Kuva: Anne H.

Päätimme jättää Tsaarajärvelle hiihdon väliin ja suuntasimme Čuomasvárrille päiväretkelle. Rinteessä lumi upotti ikävästi, mitä korkeammalle hiihdimme sen tuulisemmaksi keli yltyi ja hankikanto parani. Mutkittelimme jyrkässä rinteessä löytääksemme turvallisimman aukon nousta vaaran huipulle, mutta jo kauan ennen huiputtamista kävi selväksi ettei päiväretkestämme tulisi kovin pitkä. Hautasin kameranikin reppuun kelin kääntyessä huonoksi, alkoi sataa suuria märkiä lumihiutaleita eikä tuulessa meinannut pysyä pystyssä.

Oli pakko suunnata alemmas ennen kuin sormista ja varpaista lähtisi viimeinenkin tunto. Yritin löytää jälkemme hangesta päästäksemme alas turvallisinta reittiä, laskettelu nousukarvojen avulla oli yllättävän helppoa. Alempana keli oli jälleen aurinkoinen ja tuuli siedettävä. Huipun mayhemistä ei ollut tietoakaan.

Takaisin tuvalla tarkistin illan mittaan teltan kiinnityksiä kelin huonontuessa entisestään. Valmistimme päivälliseksi kasviksia ja hirvenlihapullia, iltapalaksi nautimme nuotiocroisantit. Oli herkullista! Talviretkeilyn etu on todellakin se, että ruoka säilyy paremmin kuin kesäaikana joka mahdollistaa tuoreiden aineksien mukaan oton.

IMG_20230211_171708

Käväisimme lyhyellä hiihtoretkellä ennen kelin taittumista myrskyksi. Tuuli paiskoi lunta tuvan seiniin ja näkyvyys huononi. Kävin useamman kerran tarkistamassa teltan ja kiinnittämässä sen naruja paremmin hankeen kiinni, mutta tuulen pyörähtäessä tuvan toiselta sivulta pyörteeksi teltta irtosi toisesta päästä. Hetken taistelin teltan kanssa ja totesin, ettei kääntyneen tuulen takia sitä enää saisi helposti kiinni hankeen purimme sen pois.

Harmitti vietävästi nukkua sisällä! Toki oli lämpimämpi ja helpompaa näin aamun kannalta, mutta toivoin saavani helmikuulle useamman telttayön. Lisäsin juuri ennen nukkumaan menoa epähuomioissani turhan paljon puuta kamiinaan ja heräsimme tuulen hellittäessä järkyttävään kuumuuteen! Autiotuvissa kamalinta on nimenomaan se, kun joku lämmittää tuvan pätsiksi. Hikoiluttaa, ahdistaa…

Seesteinen, kaunis aamu toi lisää harmitusta peruntuneesta telttayöstä. Tuuli nousisi uudelleen iltapäivän tienoilla joten saisimme rauhassa hiihdellä kotiin päin. Ahkio oli yön aikana hautautunut paksuun hankeen tuvan seinustalle, eipähän lennellyt pihalla.

IMG_20230212_084803
Ahkio
IMG_20230212_104452

Alkumatka taittui suhteellinen seesteisessä kelissä. Hiihtäminen oli raskaampaa vastasataneella hangella, vastaan tullut moottorikelkkaletka avasi reitin uudelleen, paikoitellen tuuli kuitenkin ehti peittää sen uudelleen. Lumipyryssä suunnistamista helpottivat uramerkit joita seurailimme hiihtoreitin pohjoispäätyyn saakka, kävelimme suksia kantaen pidemmän matkan jyrkkien alamäkien takia. Muutama poronhoitaja pysähtyi rupattelemaan eksyessämme heidän käyttämälleen jäljelle.

Hiihtoretkemme aikana palo päästä hiihtovaellukselle kasvoi! Olen suunnitellut lähteväni Urho Kekkosen kansallispuiston itäosaan, mutta laskettuani mahdolliset vapaapäivät ja käytyäni nyt enemmän Kaldoaivin erämaan puolella hiihtelemässä taidan kelien sallitessa pysyä kotipaikkakunnalla. Olisi upeaa päästä hiihtämään erämaan rauhaan.

Näitä hirmutuulia on nyt valitettavasti ollut vähänväliä leudon talven takia. Viime vuoden talvivaelluksesta oppineena en todellakaan suuntaa yksin erämaahan jos luvassa on samanlaista vatkausta mitä viimeaikoina olemme saaneet kokea.

Mukavaa alkavaa maaliskuuta!

Sevettijärvi-Pulmankijärvi vaellusreitti / Pulmankijärvi – Tsuomasvaara – Tsaarajärvi

DSC_5452

Suomen pohjoisin vaellusreitti sijaitsee maamme suurimman erämaa-alueen Kaldoaivin itärajalla. Reitti kulkee osittain Norjan rajalla, aivan rajaa halkovan poroaidan vierellä.

Reittiä kuvaillaan soiseksi, tunturiolosuhteiden vallitsemaksi haastavaksi pätkäksi. Sitä se onkin, eikä vaeltamaan kosteikoiden valtaamalle alueelle pidä lähteä heppoisin valmisteluin.

Oma vaellukseni osui ehkä ”ikävimmälle” ajalle – heinäkuun helteiden ja räkkäajan kynnykselle. Onnekseni ehdin telttaöiltä pois ennen pahimpia helteitä. Koiran kanssa olisi ollut hyvin hankalaa jo pelkästään verenimijöiden takia.

Päivämatkat eivät ole pahoja. Reitti suositellaan kuljettavan vähintään neljään yöhön ja täten Rousajärven kautta kävelemällä pisimmäksi matkaksi tulee noin 18 kilometriä lyhyimmän ollessa vain yhdeksän.

DSC_5448
DSC_5459
DSC_5462

Aloitin vaellukseni Pulmankijärven päästä logistiikkasyistä. Pulmankijoen ylittävä silta keinui jokaisen askeleen alla, nyt sitä mentiin! Edeltävästä vaelluksesta olikin jo aikaa. Pohjoisesta lähtiessä pääsee ensimmäisenä nauttimaan reitin karseimmasta ylämäestä. Viiden kilometrin verran tasaista nousua, mikäs onkaan mukavampi tapa aloittaa vaellus?

Urroaiville päästessä pääsee hengähtämään. Matka jatkuu raja-aitaa myöten Mivttejohkan porokämpälle joka on vapaassa käytössä. Se ei ole Metsähallituksen, joten puu-tai jätehuoltoa siellä ei ole.

Fiilikseni matkaan lähtiessä oli hyvin jännittynyt. Jutut Pulmangin karhuista karmivat ja tiirailin tarkkaan ympäröiviä pusikoita. Aina kun Kiiski pysähtyi haistelemaan ilmaa kauhistuin, nytkö kuolo koittaa?

Ensimmäisten vaeltajien tultua rajapyykillä vastaan rohkaistuin. Reitillä vaikutti olevan paljon kulkijoita.

DSC_5468
Mivttejohka virtaa suoraan Norjan raja- poroaidan läpi
DSC_5473
DSC_5477

Ennen Mivttejohkan porokämppää oli muutama pieni suo ja joki ylitettävänä. Hyttysten määrä oli siedettävä. Porokämpällä oli kalastaja joka esitteli saamiaan tammukoita läheisestä joesta. Olo erämaahan oli hyvin tervetullut.

Keli oli mukavan viileä, takki päällä pystyi nousemaan Mivttečohkalle. Ensimmäisen päivän maasto oli mukavan vaihtelevaa, tunturilta laskeudutaan alas todella upean nimettömän järven rantaan.

Järven rannalla alkoi väsyttää. Kello lähestyi kuutta, jatkuva kosteikoissa rämpiminen kävi jalkoihin. Maisemat Čuomasvárrilta saivat väsymyksen loittonemaan, miten uskomaton maisemanmuutos! Yhtäkkiä tunturilta laskeutuessa eteen avautui kaunis jyrkkärinteinen tasanne jolta näki kauas erämaahan. Jäin katsomaan maisemia toviksi, erämaan lumo rauhoitti. Oli hienoa päästä jälleen keskelle luontoa.

Tasanteen tarjoaman maiseman jälkeen sain hengähtää helpotuksesta. Tsuomasjärven autiotupa erottui juuri ja juuri järven rannalta. Sen pihalta erottui kirkuvan punainen teltta.

Pian olisin perillä.

Ensin oli tietenkin ylitettävä suo. Päähäni oli jumittunut hokema ”suo, Kiiski ja Ansku”.

DSC_5479
DSC_5481
Tsuomasjärvi. Autiotuvalle Pulmankijärveltä on noin 15 kilometriä.
DSC_5483

Tsuomasjärven autiotuvalla etsin sopivan telttapaikan mahdollisimman läheltä rantaa. Tuvan pihapiiri oli hieman hankala, vedenhakureissuilla kesti tovi rannan sijaitessa reilusti alempana pihaan nähden.

Illalla valmistelin ruokaa ulkosalla ja ihailin maisemia iltapesujen aikana. Yksi vaellusten kohokohdista ovat nimenomaan aamu- ja iltapesut vesipaikoilla. Viileä vesi kasvoilla raikastaa ja pyyhkii päivän huolet mukanaan.

Teltta kuhisi koiran turkista ulos purkautuneita mäkäräisiä. Ne eivät onneksi syö sisällä. Mutta eipä ollut yksinäistä.

Aamulla meinasin panikoida makuupussissani, yhtäkkiä heräsin sietämättömään kuumuuteen enkä meinannut saada vetoketjua auki! Ahdistavaa. Huussista sain nopeat lähdöt paarman istuessa reidelle, onneksi ehdin vetää housut jalkaan rynnätessäni paniikissa ulos luullessani sitä ampiaiseksi. Ei silminnäkijöitä.

DSC_5485
DSC_5494
DSC_5501

Matkani jatkui Tsaarajärvelle. Edessä on suo, sitä ei voi alittaa eikä kovin kiertääkkään joten yli mentiin.

Tsuomasvarri jää taakse vartioimaan kulkua lähes koko matkalle. Pysähtelin katsomaan jylhää tunturia ja nauttimaan hellepäivän kovasta tuulesta.

Välillä auringon paahteen tunsi. Päivälle oli luvattu kaksikymmentä astetta lämmintä.

Tsaarajärven molemmin puolin sijaitsivat vaelluksen mehukkaimmat suot. Kannattaa olla tarkkana mistä ylittää, jotku suot saa kierrettyä pienellä vaivalla. Sateisena kautena peli voi olla menetetty…

Pidin tavoitteenani olla kastelematta kenkiäni ja onnistuinkin siinä oikein hyvin! Soilla loikin kiveltä toiselle, katsoin mistä neiti-Kiiski meni (se ei ylittänyt kohdista joihin tassu upotti…) ja toivoin valinneeni hyvän kohdan. Reittimerkkejä ei auttanut seurata. Eikä mönkijöiden jälkiä.

Vastaan tuli yksi kolmen hengen porukka. Oli mukava vaihtaa kuulumiset. Perinteinen ikävä hiipi päivän aikana mieleeni ja kävin henkisessä pohjamudassa. Tajusin kuitenkin pian, että vaikka päivämatkaa kertyisikin vain 9 kilometriä, syöminen on tärkeää. Pidin muutamia patukkataukoja suurilla kivillä. Mieliala nousi verensokerin tahtiin.

DSC_5504
DSC_5506
Kylttien kilometrit eivät pidä paikkaansa
DSC_5507

Tsaarajärvelle päästessämme ihmettelimme paikan levottomia poroja. Tuuli oli kova eikä ötököitä ollut paljoa ilmassa. Mäkärät pitivät pintansa ja olivat häiriöksi asti.

Tsaarajärvi oli kaunis paikka. Telttapaikkoja löytyi muutama, se oli vieraskirjankin perusteella yksi suosituimmista autiotuvista. Moni oli tullut Adolfin kammin kautta paikalle. Tuvan ekopiste oli täynnä joidenkin tunturista keräämiä roskiä, hieno teko! (MH:lle vinkattu ekopisteen kunnosta).

Ilta kului ikävän hitaasti. Tein lounaan ja päivällistä, herkuttelin ja luin kirjaa kiveen nojaillen. Jäimme koiran kanssa kaksin kahden vaeltajan pidettyä ruokataukoa ja jatkettuaan matkaansa.

DSC_5516
Tsaarajärvelle on 9 kilometriä Tsuomasjärveltä
DSC_5523
DSC_5528

Pystytin teltan pihaan, mutta tuulen yltyessä entisestään ja porojen juostessa pitkin pihaa ärsyttäen Kiiskiä päädyin yöksi tupaan. Yksinäisyys harmitti, join puolet 50ml lakkalikööristäni iltateen ohella. Hurjaa juhlintaa.

Käydessäni viimeisen kerran ulkona yhdentoista aikaan kaunis ilta-aurinko pakotti hakemaan kameran sisältä ja nauttimaan vielä hetken luonnon kauneudesta ennen unta. Kaikessa yksinäisyydessäni olin otettu mahdollisuudesta kokea tämä ilta keskellä luontoa.

DSC_5531
Pidän koiran flexissä myös tuvissa, mikäli nukkuessani sisään tulee vaeltajia. Flexi on tosin auki jotta koira pääsee liikkumaan tuvassa.