Ensimmäisiä kevään merkkejä ovat avotunturiin auringon lämmössä sulavat paljaat laikut, pälvet. Lumeton alue on vielä roudassa mutta sammal ja muu kasvusto tuoksuvat keväältä maaperän jatkaessa hidasta sulamistaan.
Minulla on ollut jo muutamana keväänä tapana hakeutua yöksi pälvelle aurinkoisena iltana. Parhaimmillaan pääsin aamusta kävelemään takaisin autolle kovaa hankea pitkin, iltaisin on saanut hiihtää perille. Pälviretken ideana on helppous ja vaivattomuus – tee leiri lähelle autoa sellaiselle paikalle jonka maisemat miellyttävät mahdollisimman vähällä vaivalla.
Keväisin päivät voivat olla yllättävänkin lämpimiä, yöllä pikkupakkaset kovettavat hanget jolloin aamun paluu autolle käy kuin leikiten.
Ilokseni sain seuraa tämän kevään pälviretkelle Vastuuttomien vaellusten porukasta. Yöretkemme osui kivasti vappuiltaan.
Parkkeerasimme autot Pulmankijärventien uudelle parkkipaikalle joka on kätevästi Skaidijärven tikutetun reitin pohjoispäässä. Olin jo aikaisemmin päillä zoomaillut ohiajaessa sopivaa reittiä kauemmas tiestä tasaiselle lumettomalle alueelle.
Olin täysin varma ettemme tarvitsisi apuvälineitä pälvelle päästäksemme. Kiertelimme hankiplänttejä parhaamme mukaan, mutta juuri ennen kohdetta jouduimme kahlaamaan polveen yltävässä hangessa. Nauru raikasi kaatuillessamme raskaiden rinkkojen kanssa jalkojen jäädessä hangen syövereihin.
Kevättalvella varusteet ovat käytännössä samat kuin talviaikaan yöpakkasten takia. Sulat alueet hankaloittavat suksien ja ahkion kanssa liikkumista joten en ajoittaisi hiihtovaellusta pohjoisimpaan Suomeen huhti-toukokuun vaihteeseen.
Leiriytyminen yhdellä teltalla on huomattavasti helpompaa kuin useamman kanssa – pälveltä ei meinannut löytyä sopivia tasaisia kohtia. Pienet kuopat eivät yleensä haittaa, mutta roudan aikaan sula vesi ei imeydy maahan vaan kastelee telttojen pohjat herkemmin.
Olemme sen verran mukavuudenhaluisia että jokaiselle oli oma teltta, omani sentään jaoin Kiiskin kanssa. Olen nukkunut niin monia öitä yksin teltassa etten välttämättä osaisi nukkua seurassa. Lapset vielä menevät, heidän kanssaan telttayöt ovat joka tapauksessa unettomia (minulle).
Illan ohjelmana oli koiran hellimistä, omena-kaurapaistosta ilman omenaa ja alkoholitonta hillakuoharia. Vapputunnelman kruunasi kylmä viima. Pulmankijärventiellä oli yllättävän paljon liikennettä ajankohtaan nähden, autojen hurina kuului ikävästi leiripaikkaamme muttemme antaneet asian häiritä – menohan oli kuin vapputorilta! Miinus ilmapallot ja ihmispaljous.
Ilta ei enää hämärtynyt lähestyvän yöttömän yön vuoksi joten nukkumaan kömmittiin väsyn iskiessä. Kiiski kömpi tutulle omalle paikalleen teltan perälle ja vain mulkoili sille mukaan ottamaani peitettä. Peite päätyi omaan käyttööni lämpötilan laskiessa.
Kiiski läpsi tassullaan muutamaan otteeseen vaihtaessani asentoa. Se si selvästikään ollut vielä täysin orientoitunut telttaelämään talven jäljiltä.
Routaisen maan vuoksi telttaa ei saanut kiilattua kunnolla. Tuulen koventuessa hieman jännitti pysyykö absidi kasassa yön yli, emme jaksaneet paljoa ajatella tuulen suuntaakaan leiriä pystyttäessä.
Aamulla nautimme vappuperinteiden mukaisesti kahvit ja munkit vihmovassa lumisateessa. Saderintamaa sai seurata Tenojoen laaksossa ennen kuin se iski päällemme.
Ja kuten tosiyöretkellä kuuluu tapahtuakkin, sade loppui juuri kun aloimme pakkaamaan leiriämme kasaan. Olin löytänyt muka paremman reitin takaisin autoille, saimmekin jälleen kahlata hangessa kovaa jälkeä etsien.
Kevään tulo oli vapun aikaan hidasta, tällä hetkellä tätä kirjoittaessani Tenojoki on jo menettänyt jäänsä ja tunturi sulaa vauhdilla.
Erämaan vaeltajatar 