Itsenäisyyspäivän ulkoilu Isonkivenvaaralla

DSC_4510
DSC_4507
DSC_4516

Hyvää itsenäisyyspäivää itse juhlapäivän jälkeen!

Heti aamusta tuli olo, että on päästävä ulos nauttimaan kotimaamme luonnosta. Viime itsenäisyyspäivänä sain hiihdellä kaamoksen sylissä, nyt suksien kaivaminen esille on haave vain…

Pieni pakkanen tuntui kipristelevän poskilla jo kotipihassa. Avoin Teno saa ilman kosteaksi ja kylmä ilma tuntuu uiskentelevan syvälle vaatteiden väliin. Vielä ajellessamme Nuorgamiin en huomannut tuulen olevan mitenkään häiritsevä. Pari päivää maisemat piilottanut pilviverho oli viimein väistynyt antaen kuun loistaa yksinäisenä taivaalla.

Noustessamme ylös Pulmankijärven tietä auringon kajo horisontin takaa alkoi näkyä komeana. Innosta piukeana parkkeerasin auton vaaran huipulle.

DSC_4511
DSC_4522
DSC_4532
DSC_4534

Noustessani autosta rivakka tuuli nappasti kiinni ennen kuin ehdin varoa. Nostin taaperon autosta parkkipaikalle ja komensin lapset tuulensuojaan siksi aikaa kun kaivelin takakontista repun ja pulkan esille. Pulkkaa ei voinut pitää narusta, se lähti oitis lentelemään holtittomasti.

Lapsilla oli hauskaa, komentoni pysyä tuulelta suojassa oli lennellyt tuulen mukana Norjan puolelle, pienempi ei meinannut pysyä pystyssä tuulen työntäessä häntä mukanaan. Kävelimme tien yli Skaidijärven puolelle ja totesimme lunta olevan todella vähän pulkkailulle.

Päätös skipata Skaidijärven kodalle kävely syntyi nopeasti. Tuuli oli sen verran kova, etten tahtonut ottaa riskiä lasten paleltumisesta. Tuuli ei näyttänyt häiritsevän heitä lainkaan, joten kävelimme ristiin rastiin pulkkaa perässämme vetäen.

Keskittyessäni kuvaamaan maisemia lapset seikkailivat keskenään pulkan kanssa. Tuuli tuntui tyyntyneen hieman, olimme käyttäneet aikaa harhailuun jo jonkin aikaa emmekä lähteneet kodalle päin vaikka mieli olisi tehnyt. Pienemmän päiväuniaika ja kaamoksen valoisa aika sanelevat retkeen käytettävän ajan.

Ennen autolle paluuta kävimme moikkaamassa muutamaa tuttua joka oli sattunut paikalle. En meinannut saada pienempää autolle lasten löydettyä suuren jäisen rapakon, loppupeleissä ainoa jota tuuli häiritsi taisin olla minä.

Haave vuoden viimeisestä tupayöstä kummittelee edelleen mielessä. Mikäli lunta on näin vähän, joulukuun haasteyö tulee vietettyä jossain lähistöllä. Marraskuun yön vietin esikoisen kanssa kotipihassa, en tahtoisi lepsuilla viimeisen yön kohdilla. Käynti Nuorgamissa vahvisti sen tosiasian, että lunta on tultava lisää ennen kuin suksilla viitsii lähteä erämaahan.

Oikein hyvää alkanutta viikkoa! Aamulla katsottuani ulos sain yllätyksekseni todeta etupihan vihreyden kadonneet pienen hangen alle. Toivottavasti jo seuraavilla pidemmillä vapailla pääsisi hiihtämään!

Isonkivenvaara karttapaikka.fi:ssä

Retki ennen kaamosta – Skaidijärvi

DSC_1872 DSC_1864
DSC_1894
Aamun hämärän väistyessä viimeisimmän auringonvalon tieltä ennen kaamoksen alkua lähdin ajelemaan Utsjoelta Nuorgamia kohti. Olin innoissani alkavasta retkestä Skaidejávrille tuona sunnuntai- aamuna.
Ajamaan lähteminen jännitti kapean tien kavennettua entisestään lumentulon seurauksena ja onnekseni onnistuin jyrkässä mutkassa väistämään keskellä tietä vastaan tullutta henkilöautoa penkan kautta takaisin tielle. Välikohtauksesta järkyttyneenä jouduin tasailemaan sykettä jonkun aikaa Vetsikon levikkeellä ensin tarkistettuani tuliko auton keulaan vaurioita. Onneksi auto tai kuski eivät kärsineet säikähdystä enempää ja matka jatkui retkeilyfiilis laskeneena.

Viimeinkin päästessäni Pulmankijärven tielle harmittelin motivaation laskemista. Päästin Pekun takakontista vapauteen hihnan päähän ja totesin polun laavulle olevan tarpeeksi tampattu pelkille kengille sopivaksi. Olin ottanut varuilta lumikengätkin mukaan.

Kävelimme hieman kauempana polusta vastaantulleen koiranulkoiluttajan takia. Peku kulki edessäni innostuneena ja kieriskeli lukuisia kertoja lumihangissa.

DSC_1902-3
DSC_1917
Skaidijärvellä on lähes poikkeuksetta tuullut aina vieraillessani siellä. Nytkin sain vetää hupun pipon päälle suojatakseni korvia kovalta  viimalta. Retkeilyfiilis nousi huippuunsa kulkiessani lumisen aavikon ympäröimänä auringon laskiessa edessäni.

Laavulla oli muutamat suksen jäljet. Sisälle astuessani yllätyin positiivisesti siististä sisätilasta ja upeasta kasasta sytykkeitä ja nuotiopuuta. Joku oli tosissaan nähnyt vaivaa että seuraava tulija viihtyisi paikalla! Skaidijärven laavu on ollut jokaisella kerralla siisti ja viihtyisä. Muistetaan kaikki pitää huolta yhteisestä hyvästä ja siivotaan jälkemme laavuilta, autiotuvilta ja muilta vapaassa käytössä olevilta retkeilypaikoilta. Harmi ettei vieraskirjassa ollut tilaa – olisin muuten jättänyt edeltävälle käyttäjälle vuolaat kiitokset.

Join teetä ja odottelin hiilloksen syntymistä. Peku kyttäsi mukanani tuomiani nakkeja, joista sai nauttia muutaman oltuaan niin hyvää poikaa.

Laavun ovi on jossain vaiheessa vaihtunut ikkunalliseen, siitä on mukava seurailla järven tapahtumia. Yksi hiihtäjä hiihteli laavun ohitse paistellessani nakkeja.

Lisäkseni laavulla kävi joku moottorikelkalla. Muuten sain olla yksin.

DSC_1921
DSC_1932 DSC_1962
Paluumatkalla todellinen show alkoi auringon laskiessa. Erämaan kauneus lisääntyi minuutti minuutilta taivaan ja lumen värjäytyessä sinisen sekä punertavin sävyin. Peku toi lisäjännitystä pysähtelemällä haistelemaan tuulen suuntaan, itse en nähnyt hajun aiheuttajaa mutta epäilen poron tai hirven olleen liikkeellä lähistöllä. Pekun kanssa kulkiessa on aina yhtä jännittävää sen riistahimojen ansiosta, Kiiski olisi tuskin huomannut mitään erikoista lähistöllä…

Seisoskelin pitkään paikoillani kuunnellen luonnon hiljaisuutta. En malttanut jatkaa matkaa ennen kuin koko valoshow olisi nähty.

Viimeinen retki ennen kaamosta oli kaunis ja muistutti ulkoilun tärkeydestä myös pimeään aikaan.

Kaamos alkoi Utsjoella 26.11 ja päättyy 16.1.2020. Lähde moisio.net

Linkki Skaidijärven retkeilyreitin alkupisteelle Maanmittauslaitoksen sivuilta

Postaukseni Skaidijärveltä