Patikointia lähitunturilla

DSC_6814
DSC_6823

Nyt hypätään vauhdista keväästä kesään!

Ei ole edes juhannus ja ulos katsoessa huomaa kesän edenneen vauhdilla. Hillat, uuvanat, sieliköt ja pian myös suopursut kukkivat, lehti on puussa eikä lämpötilassakaan ole valitettavaa. Vain kohmeisina ryömivät kimalaiset ja viileä tuuli vihjailevat kesän olevan vasta alussa.

Nämä lämpimät, kesäiset päivät saavat minut kriiseilemään vaellusten suhteen. On hankala hahmottaa kesän olevan vasta aluillaan! Ehkä kriisiä syventää se, etten ole varma minä ajankohtina vaellukseni toteutan. Tänä vuonna vaellan ensimmäisen vaelluksen poitsu seuranani Urho Kekkosen kansallispuistossa ja toisen yksin Kaldoaivin erämaassa. En malttaisi odottaa näitä reissuja!

DSC_6838
DSC_6843
DSC_6846

Kesällä sadekkaan ei ole este ulkoilulle. Lähdin viikonloppuna tsekkailemaan lähimaastoja, nälkä kasvaa syödessä ja pian löysin itseni pidemmältä kuin mihin tarkoitus oli lähteä. Vettä satoi kuuroina kulkiessani avotunturissa kohti vaaran huippua. Vierailin kurun reunalla ja tutkin jännittyneenä sen reunoja, monikohan poro putoaa petollisilta jyrkänteiltä alas…

Lunta ei ollut enää kuin varjoisissa paikoissa. Maasto on märkää, mutta joet ovat pikkuhiljaa alkaneet laskea sulamisvesien ehtyessä. Vesisateessa tarpoessani en havainnut lintuja, sain tutkia maastoa omassa rauhassani.

Erämaajärvelle päästessäni innostuin kiertämään sen. Vaikka järvi on tuttu, en ole koskaan kiertänyt sitä kokonaan. Suo oli tulvinut joten en aivan rantaviivaa pitkin päässyt kulkemaan. Oli mielenkiintoista nähdä tutut maisemat hieman eri perspektiivistä!

DSC_6847
DSC_6850
DSC_6854

Samat maisemat vuodesta toiseen eivät kyllästytä – luonto on siinä ihmeellinen, miten päivästä toiseen maisemat muuttuvat pieniltä yksityiskohdiltaan (negaatiiviset muutokset, kuten ihmisten aikaansaamat tuhot ovat taas oma juttunsa, nyt tarkoitan luonnon omaa kiertokulkua). Suurimmat vaihtelut ovat vuodenaikojen vaihtuessa, mutta keskellä kesääkin muutosta on havaittavissa. Jossain vaiheessa hillankukat putoavat pois, helle kuivattaa pienimmät tunturipurot…

Järveä kiertäessäni osuin kauniille koivujen ympäröimälle purolle. Yhtäkkiä maisema oli muuttunut avotunturista pieneksi metsäksi, kuinka upeaa!

Seikkailuni jatkui, seuraavaksi sain taiteilla pientä kaistaletta myöten järven länsirannalla suuren lumivallin peittäessä osan maastosta. Hieman hirvitti katsella syvää vettä ja hangesta kiinni pitäen loikata seuraavalle kivelle turvaan.

Ennen kuin lähdin ylittämään seuraavaa kaistaletta bongasin komeat poronsarvet pohjasta! Oli pakko onkia ne mukaan, vettä oli kyynärpäähän saakka. Sarvet arvatenkin haisivat aivan ulosteelle, silti ne piti kiinnittää reppuun ja jatkaa matkaa.

DSC_6855

Avaraa maisemaa katsoessa pohtii pakostakin, ehtiikö jokaisessa mielenkiintoisessa paikassa vierailla jalan ennen liikuntakyvyn menettämistä. On mielenkiintoista millaiseksi maasto on aikojen saatossa muovautunut, millaisia yksityiskohtia löytyy ja mitä aikojen saatossa luontoon on jäänyt. Luonnonmateriaaleista valmistetut esineet ovat mielenkiintoisimpia, pullot ja muu roska taas tuntuvat painona repussa. Onneksi näiltä syrjäisemmiltä alueilta löytyy vähemmän roskaa.

Yksi poronsarvi rikkaampana ja vaatteet sateesta kosteana lopettelin tutkimusmatkani lähirinteelle. Vaikka lähes takapihalta avautuukin uskomaton erämaa, myös unohdetut lähimetsät vetävät puoleensa. Pohdin usein, milloin viimeksi joku muu on kulkenut juuri niillä senteillä missä itse juuri kävelen.

Viikko? Kuukausi vai jopa vuosi?