Lintubongausretki Nuorgamiin – yön yli pälvellä

IMG_20250515_184457
IMG_20250515_184243

Lumet tuntuvat sulavan tuskastuttavan hitaasti. Utsjoella on alueita joille pääsee mukavasti kävelemään kumisaappaat jalassa matalia lumilänttejä ylitellen, tunturialueella lumi tuntuu olevan tiukassa.

Minulla on ollut tapana keväisin mennä Nuorgamin Pulmankijärventien varrelle yöksi pälvelle, lumettomalle palstalle nauttimaan lähes koko yön paistavasta auringosta. Valitettavasti vain kahdesti olen päässyt nauttimaan illan kimalluksesta ja aamun kantohangesta, viime vappuna ja viime viikon torstaina pilvet peittivät taivaan ja saimme kahlata hangessa. Tällä kertaa sentään aurinko laski viimeistä kertaa tälle kesää ja sain juhlistaa yöttömän yön alkua tyttäreni kanssa.

IMG_20250515_193824
IMG_20250515_190703

Öisin lämpötila laskee vielä pakkaselle ja käytössä on paksummat makuupussit. Isompi rinkkanikin on rajoitteinen eikä sinne sen suuresta koosta huolimatta mahdu useampaa alustaa tai makuupussia. Osa varusteista kannettiin paikalle tyylikkäästi kauppakassissa. Matkaa leiripaikallemme ei ollut edes kilometriä.

Valitsin leiripaikaksemme tasaisen, tieltä suojassa olevan kohdan. Muutama poro viihtyi leiripaikkamme lähellä tyttären kerätessä viime vuoden puolukoita ja variksen marjoja maisteltavaksi. Sotkevat muuten yllättävän paljon näin talven jäljiltä.

IMG_20250515_184450_edit_906860136385154
IMG_20250515_194545

Keventääkseni kantotaakkaa otin teltaksi MSRn kevyemmän kupoliteltan. Kiilat eivät uponneet routaiseen maahan vaan jäivät kätevästi kunttaan kiinni. Tytär nukkui Deuterin star kid pro:lla jolla oli tullut yöllä kuumakin. Iltapalaksi nautittiin eväsleivät, kaupan valmista vohvelia kermavaahdolla ja kaakaota. Itse erehdyin juomaan teetä, en siedä iltaisin ollenkaan kofeiinia.

Ennen unten maille vaeltelua kävimme kiikaroimassa lähivarvikkoa. Kapustarinta oli ainoa lintu joka enää viihtyi leirimme läheisyydessä, välillä epäilen niiden tarkkailevan. En ole ainoa joka on vaellellessaan saanut kapustarinnan seuraksi pidemmäksikin aikaa.

IMG_20250515_203149
IMG_20250515_203058
IMG_20250515_203103

Oma yöni meni valvoessa. Olin odottanut telttayötä malttamattomana, pidän makuupussin uumenissa nukkumisesta ja ulkoilman raikkaudesta. Harmikseni iltateen juominen kostautui vireytenä.

Tulitikut jäi kotia. Ajatus putkahti mieleeni kuin tyhjästä. Toivottavasti vesi pysyy termarissa aamuun saakka kuumana.

Kahdeksalta oli pakko nousta laittamaan aamiaista. Onneksi vohvelit ja leipä kelpasivat, vesi oli tarpeeksi lämmintä lähinnä pikakahville.

IMG_20250516_094402
IMG_20250516_093729

MSRn teltan pohja ei kestä kovinkaan paljoa kosteutta ja makuualustat olivat keränneet yön aikana kosteutta. Olen hieman epäileväinen muutenkin teltan vedenkestävyydestä, muuten olen ollut tyytyväinen siihen.

Patikoimme takaisin parkkipaikalle ja suuntasimme autolla hieman etelämmäs soille. Kahlasimme matalassa hangessa lähemmäs soita ja sulamisvesistä muodostuneita jokia. Kapustarinnat viheltelivät lähistöllä ja pikkukuovin tuttu luikerrus opasti meidät oikeille kiikarointimestoille. Edellämainittujen lisäksi bongasimme punakuirin. Enemmänkin olisimme varmasti bonganneet mikäli olisimme päässeet kauemmille soille.

IMG_20250516_100103
IMG_20250519_211040
IMG_20250516_102038

Toukokuu on lintubongarille upeaa aikaa Utsjoella ja Nuorgamissa. Pulmankijärventiellä ja sen läheisyydessä on tullut bongattua edellämainittujen lisäksi myös metsähanhia, kurkia, kivitasku ja muita suolintuja sekä hieman kauempana suokukko. Kumisaappaat ja kiikarit ovat ehdoton varuste, täytyy myös muistaa antaa linnuille niiden ansaitsema rauha ja malttaa kiikaroida kauempaa.

IMG_20250519_211025

Perinneretki pälville

DSC_8813

Ensimmäisiä kevään merkkejä ovat avotunturiin auringon lämmössä sulavat paljaat laikut, pälvet. Lumeton alue on vielä roudassa mutta sammal ja muu kasvusto tuoksuvat keväältä maaperän jatkaessa hidasta sulamistaan.

Minulla on ollut jo muutamana keväänä tapana hakeutua yöksi pälvelle aurinkoisena iltana. Parhaimmillaan pääsin aamusta kävelemään takaisin autolle kovaa hankea pitkin, iltaisin on saanut hiihtää perille. Pälviretken ideana on helppous ja vaivattomuus – tee leiri lähelle autoa sellaiselle paikalle jonka maisemat miellyttävät mahdollisimman vähällä vaivalla.

DSC_8818

Keväisin päivät voivat olla yllättävänkin lämpimiä, yöllä pikkupakkaset kovettavat hanget jolloin aamun paluu autolle käy kuin leikiten.

Ilokseni sain seuraa tämän kevään pälviretkelle Vastuuttomien vaellusten porukasta. Yöretkemme osui kivasti vappuiltaan.

Parkkeerasimme autot Pulmankijärventien uudelle parkkipaikalle joka on kätevästi Skaidijärven tikutetun reitin pohjoispäässä. Olin jo aikaisemmin päillä zoomaillut ohiajaessa sopivaa reittiä kauemmas tiestä tasaiselle lumettomalle alueelle.

Olin täysin varma ettemme tarvitsisi apuvälineitä pälvelle päästäksemme. Kiertelimme hankiplänttejä parhaamme mukaan, mutta juuri ennen kohdetta jouduimme kahlaamaan polveen yltävässä hangessa. Nauru raikasi kaatuillessamme raskaiden rinkkojen kanssa jalkojen jäädessä hangen syövereihin.

DSC_8822
IMG_20240430_214826

Kevättalvella varusteet ovat käytännössä samat kuin talviaikaan yöpakkasten takia. Sulat alueet hankaloittavat suksien ja ahkion kanssa liikkumista joten en ajoittaisi hiihtovaellusta pohjoisimpaan Suomeen huhti-toukokuun vaihteeseen.

Leiriytyminen yhdellä teltalla on huomattavasti helpompaa kuin useamman kanssa – pälveltä ei meinannut löytyä sopivia tasaisia kohtia. Pienet kuopat eivät yleensä haittaa, mutta roudan aikaan sula vesi ei imeydy maahan vaan kastelee telttojen pohjat herkemmin.

Olemme sen verran mukavuudenhaluisia että jokaiselle oli oma teltta, omani sentään jaoin Kiiskin kanssa. Olen nukkunut niin monia öitä yksin teltassa etten välttämättä osaisi nukkua seurassa. Lapset vielä menevät, heidän kanssaan telttayöt ovat joka tapauksessa unettomia (minulle).

DSC_8825
IMG_20240501_091000

Illan ohjelmana oli koiran hellimistä, omena-kaurapaistosta ilman omenaa ja alkoholitonta hillakuoharia. Vapputunnelman kruunasi kylmä viima. Pulmankijärventiellä oli yllättävän paljon liikennettä ajankohtaan nähden, autojen hurina kuului ikävästi leiripaikkaamme muttemme antaneet asian häiritä – menohan oli kuin vapputorilta! Miinus ilmapallot ja ihmispaljous.

Ilta ei enää hämärtynyt lähestyvän yöttömän yön vuoksi joten nukkumaan kömmittiin väsyn iskiessä. Kiiski kömpi tutulle omalle paikalleen teltan perälle ja vain mulkoili sille mukaan ottamaani peitettä. Peite päätyi omaan käyttööni lämpötilan laskiessa.

Kiiski läpsi tassullaan muutamaan otteeseen vaihtaessani asentoa. Se si selvästikään ollut vielä täysin orientoitunut telttaelämään talven jäljiltä.

Routaisen maan vuoksi telttaa ei saanut kiilattua kunnolla. Tuulen koventuessa hieman jännitti pysyykö absidi kasassa yön yli, emme jaksaneet paljoa ajatella tuulen suuntaakaan leiriä pystyttäessä.

DSC_8827
IMG-20240501-WA0049

Aamulla nautimme vappuperinteiden mukaisesti kahvit ja munkit vihmovassa lumisateessa. Saderintamaa sai seurata Tenojoen laaksossa ennen kuin se iski päällemme.

Ja kuten tosiyöretkellä kuuluu tapahtuakkin, sade loppui juuri kun aloimme pakkaamaan leiriämme kasaan. Olin löytänyt muka paremman reitin takaisin autoille, saimmekin jälleen kahlata hangessa kovaa jälkeä etsien.

Kevään tulo oli vapun aikaan hidasta, tällä hetkellä tätä kirjoittaessani Tenojoki on jo menettänyt jäänsä ja tunturi sulaa vauhdilla.

DSC_8834
DSC_8837