Hyvää itsenäisyyspäivää itse juhlapäivän jälkeen!
Heti aamusta tuli olo, että on päästävä ulos nauttimaan kotimaamme luonnosta. Viime itsenäisyyspäivänä sain hiihdellä kaamoksen sylissä, nyt suksien kaivaminen esille on haave vain…
Pieni pakkanen tuntui kipristelevän poskilla jo kotipihassa. Avoin Teno saa ilman kosteaksi ja kylmä ilma tuntuu uiskentelevan syvälle vaatteiden väliin. Vielä ajellessamme Nuorgamiin en huomannut tuulen olevan mitenkään häiritsevä. Pari päivää maisemat piilottanut pilviverho oli viimein väistynyt antaen kuun loistaa yksinäisenä taivaalla.
Noustessamme ylös Pulmankijärven tietä auringon kajo horisontin takaa alkoi näkyä komeana. Innosta piukeana parkkeerasin auton vaaran huipulle.
Noustessani autosta rivakka tuuli nappasti kiinni ennen kuin ehdin varoa. Nostin taaperon autosta parkkipaikalle ja komensin lapset tuulensuojaan siksi aikaa kun kaivelin takakontista repun ja pulkan esille. Pulkkaa ei voinut pitää narusta, se lähti oitis lentelemään holtittomasti.
Lapsilla oli hauskaa, komentoni pysyä tuulelta suojassa oli lennellyt tuulen mukana Norjan puolelle, pienempi ei meinannut pysyä pystyssä tuulen työntäessä häntä mukanaan. Kävelimme tien yli Skaidijärven puolelle ja totesimme lunta olevan todella vähän pulkkailulle.
Päätös skipata Skaidijärven kodalle kävely syntyi nopeasti. Tuuli oli sen verran kova, etten tahtonut ottaa riskiä lasten paleltumisesta. Tuuli ei näyttänyt häiritsevän heitä lainkaan, joten kävelimme ristiin rastiin pulkkaa perässämme vetäen.
Keskittyessäni kuvaamaan maisemia lapset seikkailivat keskenään pulkan kanssa. Tuuli tuntui tyyntyneen hieman, olimme käyttäneet aikaa harhailuun jo jonkin aikaa emmekä lähteneet kodalle päin vaikka mieli olisi tehnyt. Pienemmän päiväuniaika ja kaamoksen valoisa aika sanelevat retkeen käytettävän ajan.
Ennen autolle paluuta kävimme moikkaamassa muutamaa tuttua joka oli sattunut paikalle. En meinannut saada pienempää autolle lasten löydettyä suuren jäisen rapakon, loppupeleissä ainoa jota tuuli häiritsi taisin olla minä.
Haave vuoden viimeisestä tupayöstä kummittelee edelleen mielessä. Mikäli lunta on näin vähän, joulukuun haasteyö tulee vietettyä jossain lähistöllä. Marraskuun yön vietin esikoisen kanssa kotipihassa, en tahtoisi lepsuilla viimeisen yön kohdilla. Käynti Nuorgamissa vahvisti sen tosiasian, että lunta on tultava lisää ennen kuin suksilla viitsii lähteä erämaahan.
Oikein hyvää alkanutta viikkoa! Aamulla katsottuani ulos sain yllätyksekseni todeta etupihan vihreyden kadonneet pienen hangen alle. Toivottavasti jo seuraavilla pidemmillä vapailla pääsisi hiihtämään!
Erämaan vaeltajatar 