Nolo loppu kelkkaretkelle

smartcapturesmartcapturesmartcapturebtfsmartcapturesmartcapturesmartcapturerhdr
Torstai- iltana viimein rohkaistuin ajamaan Lynxillä lähitunturiin. Johtalanvárri on aivan tässä kylän lähistöllä, kesällä sinne on helppo kävellä Utsjoen geologista polkua ja retkeilyreittiä pitkin.

Kello oli kuusi, kun Pikku-J:n kanssa lähdimme kotipihasta. Aurinko oli laskenut jo sen verran, ettei sitä enää nähnyt tunturien takaa kylälle. Heti kun pääsimme ylös kelkanjälkeä pitkin, kaunis auringonlasku valaisi tienoon. Pysähdyin kuvaamaan näkymiä puhelimellani, pakko myöntää että kameran kotiin jättäminen harmitti!

Jatkoimme matkaamme Kalkujoen kodan ohitse ylös Johtalanvárrille. Tunturin huipulla ihastelimme maisemia aikamme, kunnes Pikku-J kyllästyi ja oli aika jatkaa kotia kohti. Päätin ajaa minulle suhteellisen tuntematonta reittiä pitkin alas ja idea kostautui lähes heti jäljelle päästyämme. En nähnyt aurinkoiselle kelille tarkoitetuilla ajolaseilla oikeaa, reitille vievää jälkeä ja ajoin kelkan penkkaan. Rinteeseen.

Mukava kelkkareissu päättyi kaivamiseen ja lopulta kotiin kävelyksi. Kylläpä nolotti ja otti päähän – kelkka oli jumahtanut kiven päälle. Pikku-J jaksoi kävellä kanssani alas tunturista tielle hienosti, eikä häntä pelottanut yhtään vaikka hämärä laskeutui lumiseen metsään. Näimme jopa 7 riekkoa ja metsästäjien asettamia riekonansoja.

Onneksi emme ajaneet kelkalla pidemmälle. Kun J ja hänen ystävänsä kävivät hakemassa Lynxin kotia, se ei enää käynnistynytkään. Bensaletkussa oli vika, joka olisi ollut ilkeä havaita syvemmällä erämaassa. Miehet saivat kelkan käynnistymään, itse en olisi osannut tehdä sille mitään.

Onni vastoinkäymisessä! Minua kävely ei haitannut ollenkaan, sainpahan esikoisen kanssa laadukasta yhteistä aikaa. Kelkan jumiin jääminen taas kävi itsetunnon päälle ja kovasti -harvemmin yksin ajellessani olen kiinni missään, kun en uskalla ottaa riskejä. Toivottavasti tämä jäi ainoaksi kävelyreissuksi!

Utsjoen lähitunturit: Johtalanvárri

DSC_4717 DSC_4697
DSC_4701 Kahden kahvikupin jälkeen lähdin aamutuimaan tuulettamaan aivojani yhdelle lempparipaikoistani kylän pinnassa- Johtalanvárrille. Hieman lintsasin urheilusta ja ajoin kelkalla pahimman nousun ja aloitin lumikenkäilyn kätevästi suon reunalta. Olin varmasti aikamoinen näky retkeilykamppeissani, lumikengät repusta roikkuen ja suksisauvat pönkättynä astinlaudan väliin.

Kun avaimet olivat varmassa piilossa taskussani ja lumikengät jalassa lähdin kelkanjälkeä myöten kävelemään kohti tunturia. Johtalanvárrille on kätevä kävellä talvella kovaa kelkanjälkeä pitkin, ja vaikkei sitä olisikaan lumikengillä ja suksilla matka taittuu leikiten kovettuneiden soiden ja tuulen puhaltaman paljaan rinteen kautta.
DSC_4731
DSC_4704
Aurinko paistoi vähän väliä pilvien lomasta ja kylmä viima puhalsi rauhallisena. Kuljin Kalkujoenlammen ylitse jokia pitkin tunturin rinteeseen ja tarkkailin vaivaiskoivikossa kykkiviä kiirunoita tai riekkoja jotka koettivat sulattautua valkoiseen maisemaan parhaansa mukaan.

Johtalanvárri soveltuu hyvin päiväreissukohteeksi, sen pohjoisrinteen alapuolella on pieni tulistelupaikka jonka ohitse kulkee yksi tunturille johtavista merkatuista reiteistä. Tunturin itärinteen alapuolella on Kalkujoen kota jonka erottaa kesälläkin maaston seasta tunturin laelta. Tunturin lähimaasto on lähinnä kosteikkoja ja vaikeakulkuista koivikkoa, mutta reitit ovat helppokulkuisia.

Tunturin rinnettä ylös kiivetessäni huomasin kauempana yksinäisen hiihtäjän. Häntä katsellessani mietin, kuinka harvoin tuolla törmäänkään muihin retkeilijöihin vaikka paikka sijaitseekin lähellä kyläkeskusta. Kuivaan aikaan käyn lähes päivittäin iltalenkeillä alueella ja 1/7 kerrasta joku tulee vastaan, jos sitäkään. Kalkujoen kodan vieraskirjan mukaan kodalla on kuitenkin jonkin verran käyttöä vuodenajasta riippumatta.
DSC_4724 DSC_4719
DSC_4716 DSC_4714Tunturin laella istahdin huippumerkin viereen tuulensuojaan ja pidin pienen juomatauon. Tuuli oli puhaltanut laen paikoitellen lähes lumettomaksi ja pienet varvut puskivat esiin lumihangesta. Paksut pilvet peittivät näkyvyyden syvemmälle Paistunturin erämaahan. Kuvasin aikani maisemia ja käytin huippumerkkiä hyväkseni kameranjalustana, jonka jälkeen lähdin seuraamaan jälkiäni takaisin kelkalle.

Matkaa minulle kertyi nelisen kilometriä. Matkaa risuporojen kohdalta lähtevältä merkatulta reitiltä kertyy yhteensä noin seitsemän kilometriä. Entisen, palaneen luontotuvan luota matkaa kertyy yhteensä 8 kilometriä. Johtalanvárri on Kuoppilakselle kulkevan reitin (32km) ja kirkon parkkipaikalta lähtevän Heargevárrin reitin (10km) varrella.

Johtalanvárri:
Korkeus: 280m
Etäisyys kylältä: 3,5km risueläimiltä, koulun takaa lähtevältä reitiltä 2,8km ja entisen luontotuvan kohdilta 4km
Vaativuus: Maasto on helppokulkuista, tunturiin ylösnousu on raskas.
Muuta: Johtalanvárrin pohjoisrinteen läheisyydessä on nuotiopaikka ja tunturin itäpuolella on kota.

Juttu Johtalanvárrista myös Retkipaikassa!