Kevät on edennyt Utsjoella uskomattomaan tahtiin! Lämpimät päivät ja vesisateet saivat tunturijoet sulamaan sekä ujosti kurkistelevat silmut esiin vauhdilla. Ei ole kauaakaan kun harmittelin ettei vielä pääse korkeammalle avotunturiin kuivin jaloin kävelemään, nyt meinaa iskeä kiire jotta ehtisi saada kotipihan kuntoon kesäksi retkien tieltä.
Pulmankijärventien varrella sijaitsevan Skaidijávrin retkeilyreitin polku oli sopivasti sulanut viikonlopun retkeämme varten. 5,8 kilometrin rengasreitin sijaan kävelimme Isonkivenvaaran parkkipaikalta kolmen kilometrin edestakaisen reitin kolmevuotiaan tahtiin. Poitsu viiletti edellä välillä juosten, ei ole epäilystäkään etteikö hän jaksaisi kesän vaellukselle laskemiani päivämatkoja.
Lapset juoksivat ensimmäiset parisataa metriä merkittyä reittiä pitkin jonka jälkeen he innostuivat seikkailemaan alueen suurilla kivillä. Niissä ja maassa makaavien lahojen puiden tutkimisessa riittää tekemistä.
Tammikuun lopulla syntyneelle kolmevuotiaalle retki oli ensimmäinen kun häi sai (joutui) kävelemään koko matkan. Olin yllättynyt miten helpolla pääsin, syliin halutessaan pidimme tauon, ihmettelimme luontoa ja jatkoimme matkaa. Viivyttelimme jännillä kivillä kiipeillen ja matelimme.
Polku oli yllättävän hyvässä kunnossa. Skaidijärven reitin vakituisten kosteiden kohtien lisäksi ei ollut kuin yksi sulamisvesistä täyttynyt kuoppa jonka saimme kiertää. Mielestäni reitillä pärjää hyvin lenkkareillakin, vain kodan läheisyydessä oleva kosteikko saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Pitkospuut ovat lyhyet ja retkeilijöiden väkertämät lisäaskelmat vaativat pientä seikkailunhalua mikäli mielii päästä perille saakka kuivin jaloin.
Vaelluskengät ovat hyvät peruskengät retkeilyyn. Vaikka omani ovat tukevimmasta päästä, tykkään rullailla niillä maastossa kuin maastossa ilman kantamuksiakin. Lapsilla oli kumisaappaat ja hyvä näin, mutaiset rapakot vetivät luokseen ihmeellisen voimakkaasti.
Vaikka aurinko paistoi, sää oli vielä aamun sateiden jäljiltä viileä. Tyttären softshellhaalari ja pojan softshelltakki sopivat hyvin retkeilyvaatetukseksi. Usein lapsilla on ulkovaatteiden alla ihan perus trikoo-/puuvillavaatteet, jos liikkumista on enemmän tai keli on kylmempi käytämme teknisiä kerrastoja.
Skaidijärven rannalla pilkittiin. Toiminta tosin loppui lyhyeen hermomamman iskiessä paikalle käskiessään kalastajien poistumaan rantaviivalta. Lähinnä nuoremman kalastajan kivellä keikkuminen ja mahdollinen vaatteiden kastelu hermostutti.
Evääksi nautittiin kauppareissulta napatut pienet herkut, kotoa lähdettiin vatsat täynnä. Arvuuteltiin mikä lintu äänteli kauempana rannalla ja bongattiin kaksi piekanaa lentämässä ympyrää yläpuolellamme. Muita lintuhavaintoja olivat tunturin vakipiippaajat kapustarinnat sekä epäilyttävästi lähettyvillä lentelevä tunturikihu. Tunturikihuja tavattaessa tuntuu aina, että niillä on pesä jossain lähettyvillä.
Ymmärrettävästi paluumatkalla iski pieni väsymys. Enemmän taukoja tarkoitti tarkempaa maastoon tutustumista, maassa ja kivillä makoilua. Isoveljen seikkailut saivat pienemmänkin jaksamaan ja pian taas juoksenneltiinkin pitkin poikin kiveltä toiselle niin että mammaa taas kauhistutti.
On erilaista retkeillä yhden kolmevuotiaan kuin kolmevuotiaan ja seitsemänvuotiaan kanssa. Poitsun ollessa pienempi (tsekatkaa ihmeessä oikean sivupalkin ”kirjoitukset” kohdasta vanhempia postauksia poitsun pikkulapsiajalta) juttukaverina olin vain minä ja puolisoni, nyt pienempää edellä vetää reipas isoveli. Kummasti toisen lapsen läsnäolo auttaa jaksamaan pidemmälle.
Paluumatkalla vierailtiin vielä muutamalla kiviröykkiöllä ja tunnistettiin muutamia papanoita matkan varrelta. Retkemme sujui niin hienosti, etten malta odottaa seuraavaa kertaa kun suuntaamme jollekin toiselle helpohkolle retkeilyreitille patikoimaan.
Erämaan vaeltajatar 