Tuttavallisemmin Rastigaisalle.
Moni Utsjoella matkaillut on nähnyt muista alueen tuntureista eroavan, horisontissa kyyhöttävän vuoren Tenojoen toisella puolen.
Saamelaisille pyhä Rastigaisa on alueen seitsemästä gaisasta korkein noustessaan 1066 metrin korkeuteen.
Vuorelle tahtovan on varustauduttava hyvin – alueella liikutaan suurimmilta osin avotunturissa, reitti on kivikkoinen sekä haastava, vettä ei ole saatavilla paljoakaan ja itse vuori on liikkuvaa irtokiveä. Vuorella vierailuun on hyvä varata koko päivä. Matkaa on suuntaansa noin 16 km ja menomatkalla on lähes pelkästään nousua.
Sain kutsun lähteä mukaan Rastigaisan huiputusretkelle Erätoverilta ja hänen ystävältään. Muistan edelleen 2016 vuoden huiputusyrityksen (aika loppui kesken ennen pimeää) ja lähdin matkaan sillä asenteella, että huiputan jos jaksan.
Erätoverin ystävä oli vuokrannut meille Rastigaisan takana olevan Levajok Lodgen tunturikämpän. Kämppä helpottaisi yöpymistämme, otin itse joka tapauksessa teltan mukaan.
Olin reippaana retkeilijänä tuntia ennen sovittua parkkipaikalla odottelemassa. Muiden saavuttua pakkasimme loppuun ja matka alkoi.
Rastigaisalle vievän uran ja parkkialueen löydät Leavvajohnjálmmi bartaguovlu- nimisen tien varrelta ennen Leavvajohkan ylittävää siltaa.
Aluksi kuljetaan puurajalle. Matkalla on yksi kohtuuhelppo joen ylitys jossa ajoittain on silta. Vettä oli nyt sateisena syksynä minua hieman yli polven syvimmässä kohdassa.
Viiden kilometrin päässä parkkipaikalta on viimeinen varma vedenottopaikka lammessa. Muuten rinteessä ennen itse vuorta oli pieniä noroja lähteistä.
Suosittelen kulkemaan merkittyä reittiä pitkin. 2016 oikaisimme Erätoverin kanssa suoraan vuorelle, matkalla on syvänteitä.
Kuljetimme Erätoverin fatbikeä testimielessä mukana. Vuorottelimme työntäjää, reitti oli todella haastava pyöräiltäväksi kivikkoisuutensa takia. Hiljalleen saavuttaessamme vuorta päätimme piilottaa pyörän kivikkoon yöksi, ei ollut mitään järkeä työnnellä sitä mukanamme. Polun kivikkoisuus tuntui muuttuvan entistä haastavammaksi.
Kun saavutat vuoren rinteen, etsi kiviä joissa on punaisella spraymaalilla merkittyjä pisteitä. Tämä polku vie huipulle irtokiviröykkiötä pitkin. Me emme muistaneet tätä reittiä kuin vasta seuraavana päivänä paluumatkalla.
Lempattuamme pyörän vastaan tuli hyvin reipas retkeilijä joka oli huiputtanut vuoren. Jälkikäteen selvisi hänen olleen tuttumme! Hauska kohtaaminen vaikkemme mitään keskustelleetkaan.
Rastigaisan vierellä uinuva Geaidnogáisá oli myös vaikuttava näky. Reitin kaartaessa Rastigaisan länsipuolelle maisemat muuttuivat jylhiksi, oli selvää ettemme enää olleet kotimantereen puolella.
Lähdimme ystävän saamien ohjeiden mukaan hakeutumaan järven rannalla sijaitsevaa mökkiä kohti. Ihmettelimme kovasti miten ihmeellä reitin neuvonut henkilö on päässyt paikalle mönkijällä, maasto oli kivikkoista, täynnä kiivettävää ja laskettavaa kumparetta, pieneen alueeseen oli mahdutettu lähes jokainen haastava maasto suota ja tiheää pajukkoa lukuunottamatta mitä voi kuvitella löytävänsä Norjasta!
Auringonlaskussa vaeltaminen, päivän kilometreistä väsyneillä jaloilla talsiminen alkoi väsyttää. Saavuimme mökille sellaisesta kulmasta ettemme havainneet mökkiä kuin vasta sen lähistöltä. Löysimme myös karhun ulostetta jota emme aluksi tahtoneet uskoa karhun jättämäksi sen pienen koon vuoksi. Maastosta löytyi myös paljon vanhoja auraustikkuja jotka arvelimme olevan jääneet alueella käytävistä rekikoirakisoista.
Kämppä löytyi järven rannalta suojaisalta paikalta. Sen voi tosiaan lunastaa Levajok Lodgelta, avoin puoli on hieman edullisempi kuin lukittu ”parempi” puoli. Pystytin teltan pihaan, halusin sen mahdollisimman kauas järvestä yöllä nousevan sumun takia, mutta harmikseni ainoa hyvä paikka löytyi tuvan vierestä järven rannasta.
Teimme illalliseksi tortillaa. En ole pitkään aikaan ollut niin väsynyt että sekoilin jo puheissanikin! Syksyn ensimmäinen tähtikin näyttäytyi meille taivaalla illan hämärtyessä.
Onneksi en vielä tuolloin tiennyt että alueella tosiaan liikkui karhu!
Aamusella kömmin kosteasta teltastani ulos sankkaan sumuun. Aamutoimien yhteydessä seurailimme kuinka ensin laakson sumu katosi hiljalleen paikalta paljastaen Rastigaisan, seuraavaksi Tenojoen laaksosta nousi uutta sumua peittäen vuoren uudelleen.
Lähdimme kulkemaan kohti vuorta hieman fiksumpaa reittiä pitkin. Meillä ei ollut mukana kunnon paperikarttaa vaan kuljimme sovelluksen avulla jossa oli vain hintsusti korkeuskäyriä nähtävillä. Sumussa kulkeminen hankalassa maastossa olisi ollut lähinnä ärsyttävää.
Aloitimme Rastigaisalle nousun korkeita tolppia seuraten. Yksi jäi odottelemaan kamppeiden kanssa alas, lupasimme olla puolentoista tunnin päästä takaisin. Olin yllättynyt kuinka hyvin jaksoin nousta rinnettä ylös! Lähdin kiipeämään sillä mielellä, että keskeyttäminen olisi täysin ok.
Suurimmat haasteet olivat itse huipun luona joka oli eräänlainen oma kiviröykkiönsä tasanteen päällä. Turvallista kohtaa nousta oli hankala löytää emmekä olleet uskoa että porukka tosiaan pääsee huipulle! Etenimme kontaten ja lähes ryömien pelosta kankeina irtokivien luisuessa kenkien alla. Maisemat olivat huimat!
Viimein huipulla pystyimme hengähtämään ja nauttimaan maisemista peloitta. Oli uskomaton tunne nähdä vuoren takana siintävä Norjalainen maisema. Suomeen katsottuna näki kauas Paistunturin erämaahan.
Jos nousu oli hankala, niin oli myös laskeutuminenkin. Onnistuin löytämään hyvän kohdan josta laskeutua, pääsimme alas vammoitta. Ihan heti ei olla takaisin menossa. Meillä meni huiputukseen lähemmäs kolme tuntia, hups…
Päivän matkaksi kertyi yhteensä kaksikymmentä kilometriä. Söimme lounasta matkan varrella ja noudimme pyörän piilostaan. Poltimme kasvomme kirkkaassa auringonpaisteessa, jalat olivat kovilla kaikesta kivikkoisessa maastossa etenemisestä.
Löysimme tosiaan toisen unohtamamme reitin huipulle vuoren juurelle saapuessamme ennen kuin reitti lähtee jyrkästi alaspäin. Seuraamalla punaisia merkkejä kivissä pääsee myös ylös eikä tarvitse kiertää vuoren toiselle puolelle.
Ennen autolle pääsyä oli vielä ylitettävä joki. Se otti minulla eniten päähän pitkän päivän päätteeksi! Kylmä vesi tosin virkisti väsyneitä jalkoja.
Kotona olin vasta yhdentoista jälkeen yöllä. Utsjoelta Levajoelle ei ole kuin 35 kilometriä, mutta siihen täytyi lisätä vielä oma kotimatka päälle.
Rastigaisan huiputus sopii henkilölle jolla on kokemusta retkeilystä ja kivikkoisessa maastossa patikoinnista. Sää kannattaa katsoa hyvin, huonolla kelillä huiputus on vaarallinen irtokivien ja jyrkän rinteen vuoksi. Aikaa on varattava vähintään 10 tuntia.
Rastigaisaa voi myös käydä ihailemassa viiden kilometrin päässä parkkipaikalta pienen lammen rannalta. Yksi mahdollisuus on myös yöpyä laaksossa ja tehdä retkestä kahden päivän kestoinen.
Erämaan vaeltajatar 