Keskellä ”ei mitään” on kaikki – muutto pois kirkonkylältä

DSC_4184

Lokakuu oli tarkoitettua hiljaisempi järjestellessämme muuttoa puolisoni lapsuudenkotiin. Alunperin meidän oli tarkoitus jättää kylä taaksemme jo syyskuussa, mutta remontoitavan tilan määrä yllätti joten saimme vielä kuukauden aikaa pakata tavaroitamme. Muutto Utsjoen kirkonkylältä ”keskelle ei mitään” tälläiselle etelän hetelmälle oli jännittävää, miten pärjäisin alueella jossa ei ole

a) liikennettä
b) katuvaloja
c) ihmisiä

Oma rauha ja luonnon välitön läheisyys korvaavat edellämainitut. Ympärillä riittää maastoa tutkittavaksi, pimeässä lenkkeily autotien varrella ei olekaan niin kamalaa kuin ajattelin ja saan töistä tarpeeksi sosiaalista elämää. Vaikka työ- ja koulumatka pitenikin reilusti entisestä parista sadasta metristä, uskon muuton olleen pelkkää plussaa.

En ole koskaan asunut yhtä syrjässä. Villähde on syrjäisin paikka missä olen pienen elämäni aikana majaillut.

DSC_4186
DSC_4185
DSC_4193

Innokkaana odottelin tulevia vapaita, tarkoituksena oli retkeillä lasten kanssa vähintään kotipihan kodalla. Flunssakauden päästyä vauhtiin ollaan tyydytty takan kypsentämiin makkaroihin ja vaahtokarkkeihin. Lasten flunssat tuntuvat kestävän ikuisuuden. Vanhemman kanssa olen jo tutkinut otsalamppujen valossa Tenojoen rantaa ja seikkaillut kotipihan läheisyydessä, hän lähtee matkaani innolla ja vaikuttaa tyytyväiseltä muutokseen. Kunhan flunssat on selätetty kunnolla pääsemme yhdessä seikkailemaan.

Lauantaina lähdin käymään läheisellä tasanteella, jonka rinne kohoaa suoraan Nuorgamintien varrelta. En tiedä johtuiko se portaissa edestakaisin ravaamisesta vai mistä, reidet olivat jo valmiiksi rasittuneet ja meinasin luovuttaa ennen ylös pääsemistä. Tahdonvoimalla pinnistin tasanteelle saakka, kunhan nuo jyrkimmät kohdat pääsee ylös patikointi helpottuu huomattavasti.

Kivikkoinen avotunturi oli kuin mustavalkofilmistä. Jäätyneestä hangesta pilkisteli kiviä kuin kuusta konsanaan, aurinko oli laskenut tunturin taa ja loi taivaalle kaunista oranssia kajoa.

DSC_4199
DSC_4195
DSC_4197

Oli vaikeaa valita mihin suuntaan lähtisin. Auringossa hehkuva poroaita, luminen huippu vaiko tasanteella tallustelun jatkaminen?

Päädyin tutkimaan tasannetta, aikaa pidemmille retkille olisi muulloinkin. Kävin yksin seisovien järkäleiden luona ihmettelemässä niiden alkuperää ja ilokseni yllätin lihavan jäniksen piilostaan. Sen pinkoessa karkuun yritin turhaan ottaa siitä kuvia kamerallani. Missään muualla ei näkynyt jälkeäkään muista, vain minä ja säikähtänyt jänö saimme nauttia luonnon järjestämästä hyvinvointihetkestä.

DSC_4209
DSC_4206

Enää en voi lähteä tuosta vain suoraan takapihalta geologiselle polulle tai hurauttaa autolla hetkessä Ellinpolun varrelle. Poluttomat jängät ja tuntemattomat järvet odottavat seikkailijaansa, muutto syrjään avasi lukemattomia mahdollisuuksia.

Tavarat etsivät vielä paikkaansa ja eräkamppeenikin majailevat edelleen pahvilaatikossaan. Suurin osa varusteista on vielä entisessä varastossa, marraskuun yöpymishaasteen yön vietän mielelläni vasta kuun loppupuolella – ulkona on vaihdellen kylmää ja märkää. En tahtoisi yöpyä kotipihassa, tahdon haasteen viimeisiin öihin haastetta. Jäisessä tunturissa rinkan kanssa kävely ja yön viettäminen pilkkopimessä ilman lumen hehkua ei innosta ollenkaan.

Milloinkohan seuraava ensilumi sataa maahan? Sääennusteet lupaavat lämpimiä kelejä vielä marraskuun puoliväliin saakka.

Toivottavasti teillä on ollut oikein mukava isänpäivä! Linkkaan loppuun postauksen viime vuoden isänpäivästä, jolloin nautittiin kolmenkympin pakkasista.

30 asteen pakkaset ovat elämys

Postaus yöstä läheisellä Skoarrajávrilla.

Kahlaten Fielbmajärvelle – lounas Nuorgamissa

DSC_3984
DSC_3987
DSC_3989

Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa Kiiskin kanssa retkeilemään! Sen toipuminen suolitukosleikkauksesta on mennyt hyvin eikä takapakkia ole tullut. Ensimmäiset kaksi viikkoa otimme varovaisesti, pikkuhiljaa pidensin lenkkien pituutta ja määrää.

Ajattelin ottaa ensimmäisen retken rennosti ja mennä lyhyen matkan päähän istuskelemaan. Tuli yllätyksenä kuinka paljon lunta Nuorgamin avotunturissa oli, sain kahlata polvia myöten tuulen kokoamissa hangissa.

Suot olivat pehmeitä. Jalassani olivat outletista löytämäni Merrelin talvikengät, (jotka menisivät melkein vaelluskengistä), jalat eivät kastuneet vaikka löllö imaisi kengät nilkkoja myöten sisäänsä kulkiessani omia reittejä pitkin. Kerrankin tein mahtavan löydön! Linkki kenkiin.

Kulku hangessa kävi kuitenkin raskaaksi ja karttasovelluksen avulla suuntasin Fielmmajärven mönkijäjäljelle. Hanki ei kantanut ollenkaan eikä puhtia meinannut riittää.

Postaus Fielmmajärven laavusta

DSC_3992
DSC_3998
DSC_3999

Kiiski oli kuin ei olisi käynytkään missään leikkauksessa. Se kieriskeli hangessa kieriskelemästä päästyään, se oli kuin tasapainoa ei olisi ollut ollenkaan. Menomatka meni hypellessä ja spurttaillessa, pelkäsin hieman leikkaushaavan puolesta.

Fielmmalle päästessämme vauhti hidastui ja ojan kohdalla Kiiski alkoi empiä. Se varmasti muisti Kevon joenylitykset ja etsi sopivan kohdan josta hypätä toiselle puolelle. Tuo pisti silmään, oja ei ollut kovin leveä.

DSC_4005
DSC_4011
DSC_4012
DSC_4014

Kauppareissun yhteydessä ostin lounaaksi Adventurefoodin pasta bolognesen. Pasta oli syötävää ja varmasti maistuisi ongelmitta vaelluksillakin. Kuuntelin tyhjän kaasupullon vaivalloista palamista Kiiskiä rapsutellessani, onneksi koira pelastui. Vielä on kiloja mitä ottaa takaisin ja tuskin sen kuntokaan on enää yhtä hyvä mitä se kesällä oli, meillä on aikaa kuntoutua seuraavia vaelluksia varten.

Paluumatkalla seurasimme suosiolla hangesta erottuvaa mönkijäuraa. Kiken vauhti hidastui ja se löntösti perässäni hitaasti. Ahnehti liikaa vapautta.

DSC_4030
DSC_4044
DSC_4067

Fielmmajärvelle on ehdottomasti helpompi hiihtää kuin kävellä. Talvisin tuuli on puhaltanut hanget koviksi ja helppokulkuisiksi suksin, 9,5 kilometrin ladulla matka taittuu helpoiten.

Pikkuhiljaa auto alkoi erottua kukkulan päältä. Kulku kävi raskaaksi syvässä hangessa, olin erehtynyt kulkemaan lähialueen syvimpään hankeen. Reisiä pakotti, laskin askelia noustessani mäkeä ylös moottorikelkkauralle. 400 askelta, kuten epäilinkin.

Pieni hengähdystauko teki terää. Katselin tuulen puhaltamia kuvioita hangessa, ihana talvi! Käynistäessäni auton katselin hetken kauas Kaldoaivin erämaahan, sukset odottelivat malttamattomina varastossa pääsyä hangille, mitä seikkailuja pääsisinkään kokemaan piakkoin…

… Kunnes tuli leuto ja suurin osa lumista tuli marraskuun puolella.

Fielmmalla sain kokea palan raikasta alkutalvea. Ilmastonmuutoksen huolestuttamana on mielenkiintoista seurata kuinka kauan leuto sää jatkuu. Entä jos tämä on se talvi, kun lumi jättää satamasta pohjoiseen ensimmäisen kerran? Toivottavasti ei!

Extempore- ensilumiretki tunturiin

DSC_3870

Sen piti olla vain nopea pyörähdys Härkävaaran nuotiopaikalle ja takaisin.

En mahtanut itselleni mitään – ensilumi lumosi minut täysin, ilmoitin kotiin käveleväni tunturien kautta kotia ja jättäväni auton kirkkotupien parkkipaikalle. ”Ok.”

Aurinko sai ohuen lumivaipan kimmeltelemään. Pakkanen kipristeli poskilla ja pehmeäksi jäätynyt suo tuntui hauskalta kumisaappaiden pohjissa.

DSC_3896
DSC_3903
DSC_3906

Ennen nuotiopaikkaa kohtasin hirvien jälkiä. Olivatkohan ne tulleet ennen vai jälkeen edellä kulkeneita? Kengänjäljet parveilivat koiranjälkien lomassa ja jatkuivat syvemmälle erämaahan. Oma määränpääni oli pohjoisessa, Utsjoen retkeilyreitin varrella.

Vuolleseavttet- joki solisi vapaana. Jäin Härkävaaran uusitun nuotiopaikan sillalle nojailemaan ja katselemaan veden kulkua.

Polku kulki pienen koivumetsikön halki ennen nousua tunturiin. Eläinten jälkiä näkyi paljon, vaikka kuljin yksin ja hiljaa en onnistunut näkemään yhtäkään. Kai ajoitukseni oli väärä. Joskus olisi piristävää nähdä vaikkapa hirvi.

DSC_3925
DSC_3933-2
DSC_3942

Avotunturiin noustessani vauhti kasvoi mitä korkeammalle pääsin. Maisemat avautuivat ympärilläni ja olin keskellä seikkailua. Katselin kauempana kohoavia tuntureita haikeana, olisipa aikaa lähteä vaeltamaan. Jos velvollisuudet eivät kutsuisi ja rinkka olisi pakattuna, olisin ilomielin lähtenyt talsimaan kohti loppumatonta erämaata.

Puurajan yli päästessä mieli vapautuu stressistä. Avaruus mykistää ja muistuttaa elämän rajallisuudesta, tuskin koskaan ehdin tutkia kaikkien näkemieni tunturien huippuja tai kulkemattomia polkuja, joten miksi tuhlata aikaa huolille?

Samoilin päämäärättä matalien huurteisten koivujen ohitse kiviryhmälle ja uudesta suunnasta Vuolleseavttetvarrin huipulle. Uudet reitit antavat vaihtelua tutuille maisemille, joka pitää mielenkiinnon yllä.

DSC_3946

Päämäärätön samoiluni jatkui alas kohti kylää. Otin päässäni suunnan, tarkoituksena päätyä lähelle kylän pinnassa kulkevaa pururataa. Löysin kauniin pienen lammen, joka oli ehtinyt jäätyä. Sen mielenkiintoinen rantakallio pakotti pysähtymään tutkimaan, vaikka tiesin käyttäneeni aikaa tunturiin jo enemmän mitä alunperin ajattelin.

Retkeni muuttui jännittäväksi kiipeillessäni kivillä päästäkseni metsään. Kumisaappaat ovat ainoat hyvät retkikenkäni lumiseen maastoon tällä hetkellä, tukea nilkalle niissä ei ole laisinkaan. Aikuinen pysyy järjissään kun pääsee hieman leikkimään, ajattelin hyppiessäni kiveltä toiselle.

DSC_3959
DSC_3962

Metsässä jännitti. Vaikka aluksi toivoinkin törmääväni johonkin eläimeen, hämärässä metsässä mielikuvitus meinasi päästä valloilleen. Vaikeakulkuisessa ryteikössä huomasin sahalla katkottuja puita ja huomasin päätyneeni polulle, jota pitkin talvella pääsee moottorikelkalla alas tunturista. Olipa onni!

Pian pääsin poroaidalle ja siitä alas rinteen jyrkimpään kohtaan. Kylä avautui kauniina edessäni, katselin ambulanssin ajoa tiellä ja näin tuttujen autojen poistuvan kotipihoista. Kyläkyylän unelmakohde.

Liukasteltuani alas rinteen totesin alastulon olleen helpompi kuin mitä se oli itsenäisyyspäivänä suksien kanssa. Lampsin pururataa pitkin kotia, nälkäisenä ja paljon rennompana tyyppinä kuin lähtiessä.

Vanhempi juttuni Utsjoen retkeilyreitistä Retkipaikka.fi- sivustolla

Hiihtovaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon maaliskuussa 2021

DSC_2389

Ensimmäisen hiihtovaellukseni postaukset löytyvät täältä

Odottelin työvuoroon lähtöä ja ajankuluksi katselin YouTubesta hiihtovaellusvideoita. Ali Leiniön ja Otso Productionin videot kolahtivat ja eksyin Urho Kekkosen kansallispuiston kartan syövereihin, tehden luultavasti ennätyksen vaellusreitin suunnittelussa.

Koska alue on käynyt muutaman vaelluksen aikana tutuksi, ennen työvuoroon lähtöä minulla oli reittisuunnitelma tehtynä. Videoista pystyi näkemään jonkin verran alueen maisemia talviaikaan, joka auttoi reitin suunnittelussa.

Mikäli koronatilanne on paha ja varaustuvat sulkeutuvat, en lähde matkaan.

DSC_2378

Hiihtovaellus

Ajankohtana on maaliskuun alku, jolloin puistossa ei oletetusti ole ruuhkaa. Urho Kekkosen kansallispuisto on suosittu retkeilykohde myös talvella, joten varasin tuvista paikat hyvissä ajoin. Postauksen kilometrit on mitattu abouttiarallaa- meiningillä, alkuperäinen suunnitelma on jossain muuttolaatikossa.

Ensimmäisenä päivänä vaellus starttaa nousulla Kiilopäältä. Hiihtelen Rautulammen hiihtoreittiä Rautulammelle ja jatkan matkaa vaellusreittiä myötäillen Lankojärven autio- ja varaustuvalle. Matkaa kertyy n. 17 kilometriä.

Toisena päivänä reittivalinta riippuu lumitilanteesta. Kyselin Metsähallituksen asiakaspalvelusta, miten mahdollinen huoltoreitti kulkee Lankojärven ja Luirojärven väliä, sain vastaukseksi että hyvin harvoin. Yritin etsiä netistä kertomuksia, mistä kävisi ilmi mitä reittiä muut ovat menneet. Kilometrejä kertyy n. 20, jos hiihtelen Palovangan joen rannoilla Livikönlammille ja siitä alas Luirojärvelle. Olen hieman skeptinen talvisia vesistöjä kohtaan, joten kierrettävää tulee.

Kolmas päivä on helpoin kilometreiltään. Toista päivää luonnehdittiin asiakaspalvelussa hankalakulkuiseksi, joten kahdeksan kilometrin päivämatkalla saa nukkua hieman myöhempään. Yön vietän Tuiskukurun varaustuvassa.

Neljäntenä päivänä huoltoura saattaa helpottaa kulkua kohti Suomunruoktua, muuten tiedossa on reititöntä hiihtelyä. Todennäköisesti hiihtelen Pikkutunturien etelärinnettä myötäillen Salonlammelle ja siitä Suomunruoktuun. Matkaa kertyy n. 14 km.

Viimeisenä päivänä hiihdän takaisin Kiilopäälle Suomunlatvaa pitkin. Matkaa tulee hiihdetyksi n. 14 kilometrin verran. Luvassa on hieman nousua.

DSC_2452

Vaelluksesta on tulossa raskaampi kuin viime talven Hetta- Pallaksesta. Tuolloin sain nauttia valmiista kelkanjäljestä, kun nyt on odotettavissa koskematonta hankea.

Suksina käytän jälleen OACin XCD160 suksiani, pidän niiden ominaisuuksista. Mukavat hiihtää, nousta rinteitä ja ottaa pois jaloista. Sorelin caribout mahtuvat siteisiin hyvin.

Ahkioni on tuunattu Paris-pulkka. Viimeksi minulla oli itse tuunatut aisat (Linkki Minna Jakosuon aisa-ohjeeseen), aisamateriaalini oli liian taipuisaa eivätkä liimaukset pysyneet kasassa, joten ostan valmiin aisapaketin. Kyllähän ne kiharat aisat naurattivat, mutta koska vaelluksesta on tulossa rankempi, pelaan varman päälle…

DSC_2466
Taipuneet aisat saivat Vuontiskeron rinteessä kyydin

Varaustupien varaaminen

Varaustuvat varasin Metsähallituksen asiakaspalvelun kautta. Varaustupiin saa päästää vain ne varanneet henkilöt, joten tuville päästessä yöpaikka on varma. Hetta-Pallaksella minulla kävi tuuri, kun sain nukkua kolme yötä joko kokonaan yksin tai yksin varaustuvan puolella. Oletukseni ensi vuoden reissulle on, että jaan tuvan muiden kanssa joten otan mukaani suu-nenäsuojaimia, just in case. Käsidesiä kului viimekin vuonna.

GPS tuo turvaa

Hetta- Pallaksella mukanani oli gps, jonka käyttöä en ollut harjoitellut kotona. Kun tarvitsin sitä, se heitti minut muualle kuin mihin piti, enkä osannut selata maastoa. Paikansin itseni lopulta paperikartalla. Hankimme Juhiksen kanssa meille oman, modernimman version johon merkitsen reittini, jotta pystyn paikantamaan itseni tarvittaessa. Ajattelin myös opetella käyttämään sitä :D.

DSC_2373

Yksin lähteminen mietityttää aina. Siksi on pelattava varman päälle ja huolehdittava varusteet ja kroppa kuntoon.

Nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet ovat tulleet tutuksi Lapissa asuttujen vuosien aikana, osaan jo jonkin verran lukea vaihtuvaa säätä ja ennakoida sateet.

Enää täytyy odotella vain hiihtokelejä, jotta pääsen treenaamaan hiihtelyä kuorman kanssa.

Toivottavasti hiihtovaellukseni onnistuu! Mitään ei voi lyödä lukkoon korona- aikana.

Onko teillä suunnitelmat valmiina talvelle?