Ruskatutkan tutkimukset: Staloskáidi

DSC_9181 DSC_9183
Tunturi on puhjennut kukkaansa, nyt jos milloin kannattaa suunnata pohjoiseen luontoon kokemaan nämä syksyiset värit.

Tiistaina Erätoverin kanssa suunnattiin Staloskáidille. Tunturille nousee mönkijäura Junttilasta, Lohi Aslakin mökkien kohdalta Karigasniemen tien varrelta. Huipulle tieltä on matkaa 2,2 kilometriä.

Aluksi ura kulkee sankan koivikkometsän läpi, jonka jälkeen maisemat avautuvat jättäen puurajan taakseen. Rinne on loiva ja helppokulkuinen. Tunturin rinteestä erottaa Utsjoen Ailikkaan maston ja pohjoisessa kiemurtelee Tenojoki- eksymisen mahdollisuus on pieni, mikäli seuraa uraa ja muistaa ilmansuunnat.

DSC_9157 DSC_9179
DSC_9153 DSC_9168
Staloskáidin mönkijäura kulkee Oađašanjávrille saakka, joka on Utsjoen retkeilyreitin varrella. Joskus vaellusta suunniteltaessa reitti oli yhtenä vaihtoehtona – joku kesä täytyy vaeltaa tuota kautta kotiin.

Ennen huippua pysähdyimme pienelle evästauolle ja kuvailimme ruskaa. Kiiski söi koko retken ajan puolukoita ja variksenmarjoja, nyt ei edes koiraa hötkyilyttänyt. Aivan huipulle saakka emme menneet, jo rinteen maisemat riittivät meille. Erätoverin kuvaillessa varpuja syvennyin itsekin laajakuvalinssillä kokeilemaan pienten lehtien kuvaamista.

Paluumatkalla pieni sadekuuro yllätti meidät luomalla vastakkaiseen rinteeseen pienen sateenkaaren.

Pitäisi useamminkin nousta näille teitä reunustaville tuntureille – aina tuntuu löytyvän kauniita maisemia!

DSC_9188
Seuraava Ruskatutka kohdistuu kirkkotuville. Niistä myöhemmin ensiviikon aikana lisää!

#Ruskatutka löytyy myös Instagramista käyttäjätunnukselta @Adventurelandlapland. Valitettavasti tilini saa uutta sisältöä vasta ensi viikolla, puhelimeni koki viimeisen äksidenttinsä ja on ollut poissa pelistä keskiviikosta lähtien. Toivottavasti posti on ripeä!

Ruskatutkan tutkimukset

DSC_9077 DSC_9090
DSC_9092
Mun lemppari vuodenaika, syksy on jälleen täällä! Tänä vuonna ruska on aloittanut luonnon värjäämisen aikaisin ja mielenkiinnolla olen seurannut sen kehittymistä jo viikon ajan. Ruska saa minut rauhattomaksi – pelkään, etten ehdi kuvata ajoissa sen upeita värejä! Silti joka syksy olen saanut edes jonkun verran kuvia siitä… Voisin jo rauhoittua.

Viime viikon keskiviikkona kävin Utsjoen Ailikkaalla (linkki Retkipaikan juttuun Ailigas-tunturista) tsekkaamassa ruskatilanteen. Maaruskaa tuolloin ei ollut vielä paljoa, eikä puistakaan erottanut kuin hieman värjäymiä. Ailigas on helppo ja mutkaton tapa päästä ihastelemaan ruskan värejä, maston läheiseltä näköalapaikalta näkee Utsjoen kirkonkylän ja Tenojoen laaksoa.

DSC_9086 DSC_9081
DSC_9122
Geologisella polulla (linkki blogitekstiini polulta) vierailin perjantaina. Rinteessä ruskan värejä ei ollut paljoa, mitä korkeammalle kiipesin, sitä värikkäämmäksi maisemat kävivät. Yllätyin sienien määrästä – kuvittelin, että tämä vuosi olisi sieniköyhä!

Mustikat ovat jo hieman nahistuneita ja pahan makuisia. Torstai-perjantai yön välinen tuuli oli saanut jo osan lehdistä putoamaan maahan. Puurajalle päästessäni se tuttu rauhallisuus laskeutui mieleeni ja istahdin näköalapaikan kiviröykkiölle ihailemaan tunturin karuja maisemia.

DSC_9128 DSC_9132
DSC_9138
Lempi vuodenajakseni syksy on muutosten aikaa. Samalla kun luonto varautuu talveen se menettää runsautensa pudottomalla puista lehdet pois. Silti samaan aikaan maaperässä tapahtuu ihmeitä – marjat kypsyvät ja sieniä puskee esiin nopeaan tahtiin. Ruskan värien kadotessa tunturin todellinen karuus paljastuu rehevyyden alta. Ja se vasta onkin kaunista!

Tässä ruskatutkan tulokset viime viikolta. Nyt jo kannattaa suunnata tunturiin – maaruska on upea! Uskon, että ensi viikolla tilanne on entistä upeampi.

Tämän päivän ruskatutkailusta tulee juttua viikonloppuna, jolloin lähden kuvaamaan taas sen hetken tilanteen. Pahoittelen, että jutut tulevat hieman myöhässä. #Ruskatutka :n juttuja voitte seurata Instagramista käyttäjätunnukselta @Adventurelandlapland.

Täältä voitte selailla aikaisempien vuosien ruskakuvia.

Pakkaspäivä Jeagelveaijávrilla

DSC_7403 DSC_7404
DSC_7410 DSC_7412
Hyrr!

Paleltaa edes katsoa näitä kuvia! Toissa lauantaina pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, tuulta vain nimeksi. Oltiin pukeuduttu kaikki lämpimästi ja oletettiin että pärjättäisiin pakkasessa ilman suurempia ongelmia.

Lähdimme ajamaan Nuorgamintien varrelta ylös tunturiin. Jossain vaiheessa huomattiin, että Jesse- koira oli seurannut meitä J:n kotoa asti ja vaikka ikää seniorilta löytyykin, se jaksoi hienosti jolkutella perässä Jeagelveaijávrille asti.

Perinteisesti järvellä riisuttiin kypärät pois ja ryhdyttiin virittelemään pilkkejä paikoilleen. J:llä olikin nopeasti ensimmäinen suurempi kala kiinni, joka tietenkin pääsi irti ennen pinnalle nostamista…

Pikku-J juoksenteli Jessen perässä eikä näyttänyt merkkiäkään palelemisesta. Minulla toppatakki tuntui päästävän kylmää ilmaa lävitseen, käveleskelin ja lämmittelin itseäni ehkäistäkseni kylmän leviämisen.
DSC_7414 DSC_7421
DSC_7422
Edeltävien päivien kova tuuli oli muodostanut irtolumesta kovia dyynejä järven jäälle. Jään pauke osoitti pakkasen kiristyvän ja nopeasti huomasinkin varpaideni olevan täysin jäässä, eikä takin sisälle päässyt kylmyyskään hellittänyt.

Varpaani olivat jo täysin tunnottomat kun viimein kehtasin sanoa J:lle, että varusteeni eivät enää riitä pitämään minua lämpimänä ja pohdittiinkin mitkä kengät loppupeleissä olisivat sellaiset, joissa varpaani säilyisivät normaalin värisinä kovimmillakin pakkasilla. Safarin thermosaappani olivat ainoat, joissa varpaitani on alkanut paleltaa vasta tuntien pilkkimisen jälkeen, nyt ilmeisesti varpaani paleltuvat entistä herkemmin…

Tarkastin pikkuisen poskia vähän väliä, ja vaaleiden laikkujen ilmestyessä päätimme että on aika lähteä kiireellä kotia kohti. Pikku-J ei edelleenkään näyttänyt välittävän kylmästä, mutta ei pistänyt ollenkaan vastaan kun kerroimme lähtevämme kotiin.

Jesse poimittiin kyytiin järven toisesta päästä ja paluumatkan se matkustikin kelkan kyydissä. Skoarrajávrilla Pikku-J:kin kertoi palelevansa. Säästyttiin paleltumilta, mutta tuskinpa lähdetään pikkuisen kanssa enää yli -15 asteen pakkasilla tunturiin.

Onko teillä suosituksia kunnon kengistä, jotka pitävät sisätiloissakin sinertävät varpaat lämpiminä? Huopakumisaappaat on iso nou nou, Sorellit eivät ole pitäneet varpaitani lämpiminä ja nyt Safarin Thermosaappaat (kolme kokoa liian isot, puen niihin kolmet villasukat ilmavaralla) osottautuivat kylmiksi, vaikka vielä viime vuonna pärjäsin niillä loistavasti.

Ps. blogin Instagram-tilillä @Adventurelandlapland on arvio Oacin XCD 160 – karvapohjasuksien ensihiihdosta. Käykää kurkkaamassa! Bogiin suksista tulee testipostaus kunhan olen päässyt kokeilemaan niitä kovemmallakin hangella.

 

Lumitilannetta tarkistamassa

DSC_5132 DSC_5133
DSC_5136
Tälläisissä maisemissa lenkkeilin eilen Pekun kanssa. Alempana kylällä lumimäärä on vähentynyt lohduttavasti kuluneen viikon aikana, mutta korkeammalla tunturissa lunta riittää vielä parinkin viikon päähän.

Aikaisemmin päivällä sää vaihteli lumisateesta auringonpaisteeseen. Yksi varma merkki kesän tulosta on Tenon jäiden lähtö, jota saimme työporukalla ihailla Ravintola Deatnun ikkunoista eilen virkistyspäivämme aikana. Video jäiden lipumisesta löytyy blogin instagram- tililtä @adventurelandlapland.

DSC_5137 DSC_5139
DSC_5143 DSC_5149
Jätin auton Ailigastunturin kupeessa olevalle levikkeelle ja nousimme tietä pitkin ylös kohti huippua. Tie oli hyvässä kunnossa ja lähes huipulle asti paljas lumesta. Mulla oli suunnitelmissa kävellä huipulle asti, mutten viitsinyt lähteä lenkkikengät jalassa kastelemaan nilkkojani kauas siintävää lumihankea pitkin.

Juuri kun oltiin kääntymässä takaisin tiheä lumipyry yllätti meidät. Hieman häkeltyneenä jäin seisomaan keskelle tietä ja katsomaan tätä keväistä näkyä, aiemmin päivällä tihkuttaneet lumisateet eivät vetäneet vertoja. Pyry loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja saatiin tallustella takaisin autolle kaunissa auringonpaisteessa.

Kyllä tässä parisen viikkoa vielä menee ennenkuin pääsee retkeilyreiteille samoamaan kuivin jaloin. Toki jokien ylitykset ovat vielä jonkin aikaa hankalia, mut kukapa ei piristyisi kuumana kesäpäivänä pienestä pulahduksesta viileään veteen ? Olen kuitenkin sen verran optimisti, että joka kerta kun nokkani ulos pistän vuoraan kasvoni aurinkorasvalla ja toivon sen houkuttelevan auringon esiin.

Tosiasiassa aurinko paistaa just silloin kun sitä rasvaa ei ole kasvoilla.

Ja hei, jos kesäkuun 4. päivä tunturissa on vielä lumikenkäiltävä määrä lunta, lupaan käydä pienellä retkellä syntymäpäivieni kunniaksi :D. Enpä ole ennen lumikenkäillyt kesällä…